torstai 30. joulukuuta 2010

rukoilijasirkoista

Hei,

olen utua. Keräilin kiiltokuvia kahdeksanvuotiaana ja punaista kuusitoistavuotiaana ja jos keuhkot eivät hylji happea vielä vuonna 2020, piirrän itseni kartastoihin vaikka ääriviivat ylösalaisin.

Pidän liian suurista mustista villapaidoista ja kaakaosta silloin kun sen juominen on kiellettyä,

mä vain haluan olla olemassa ajassa, en tilassa

ja ne Dorothyn rubiinikengät, jotka ovat kirjassa hopeiset.

Ja joskus muulloin päätin, että maapallon kierrettyä vielä kerran ratansa mä aion repiä hiukseni irti ja ripustaa mahonkitakut letillä vaatekaapin sisäoveen. Ihan vain jotten unohtaisi. Enkä tiedä. Ehkä ne ovat universumin kauneimmat kädet, jotka pitävät musta kiinni

pitävät kiinni elämässä.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

peilaa


yksi käyttää pikaliimaa kuin huulipunaa
haluaa jäädä ikuisiksi ajoiksi toisen kosketukseen

tukehtua
sun
henkäyksiin

voisi olla minulle liian kaunis tapa lähteä

psst yli 50 teitä, pus ihanat

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

ulkona sataa karamelliväriä

asuvatko ne oikeasti viemäreissä mun jalkojeni alla?

Sellaisina päivinä en yskinyt kertaakaan, vaikka pimeässä karttapallo onkin kovin musta, pienoisplaneettojen varjoissa sulaa obsidiaania ja minun hiukseni täynnä niihin letitettyjä huopakyniä ja siveltimiä ja Murmelin isoveljen tupakoita rypistyviksi vasten tyynyliinan ruusuja. Sormenpäiden reiät levittävät punaisia pisteitä kaikkialle mihin kosken, älkää tulko lähemmäksi tai saatte tartunnan. se on pyyntö

Simsalabim löysin lauantaina aarteen keskeltä lumikinosta, sellaisen kirjan josta puuttuu yli puolet sivuista ja kannetkin. Se kertoo laivastoista, pojasta nimeltä Anthony sekä äidistä, joka kuoli ennen aikaansa. Voi kuinka haluaisin tietää kuka sen on kirjoittanut tai mikä nimi tarinalle on annettu.

Kerran mulla oli tapana pitää luokkasormusta väärän käden nimettömässä ihan vain tietääkseni miltä se tuntuu. Kun ravistaa vähäsen, hopeat kilisee lattialle lankkujen rakoihin oksanreikiin ja mä tunnen oloni melkein rikolliseksi.

"Kerro mulle iltasatu."
Ja se kertoi
bang sanoi sydän ja jätti minut putoamaan yksin luodinreikämereen

sellaisina päivinä itkettää aina vähän enemmän.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

löydetään akvaariosta 14:01


Tänä yönä varjot vetäytyivät mustina siluetteina pois luotani
minua i t k e t t ä ä  kaikissa aikamuodoissa liikaa
kaikuna sormissa varpaissa nilkoissa rintakehässä
silmäluomien sisäpinnat tatuoituina täyteen rumia reittejä

minä tahdon nukkua jokaisen prinsessa ruususen pois itsestäni
ja jäädä sinne katsomaan, miten ruumis hiipuu
puh pah pelistä pois

perjantai 17. joulukuuta 2010

syttyy/sammuu

-- kun kerrotaan valoista -- kerrotaan sanoista joita on tänään ollut kolmekymmentä kahdeksan ja neljäsosa sinua

Niissä sanoissa valopinot huojuvat parittomina päälleni. Ne sytyttävät lyijylyhdyt kasvoihin ja ompelevat niskan läpi hehkulankaa kuin paksuinta kuparia. Se huimaa/ei huomaa virtapiirin elinvoimaa ihon alla ihossa sen sisällä, vaan antaa olla ja polttaa jalkapohjat tummiksi kuunsirpeiksi.

Ja jos niskahiusten läpi erottaisi jotain muutakin kuin luomia, olisi solmujen määrä yksi kaksi kolme neljä kulkemassa selkärankaa johtovyyhtinä. Haluaisin paeta yksin Haumeaan ja repiä kaulanauhasta kiertoradan itselleni.
Silloin en tiennyt, miltä oikosulku tuntuu.

(Miltä katulamppujen sytyttäjä mahtoi näyttää aaveaikana? Hän vain oli sellainen, imperfekti ja Peter Pan, joka puhui mansikoita ja kuningatarhilloa korvakäytävät hukuksiin.)

lauantai 11. joulukuuta 2010

piirtäisitkö aaveita mun selkäni täyteen?


Sirkussilmäisinä ne tanssivat keskellä savua enkä koskaan ollut nähnyt mitään niin pelottavaa.

varauloskäynti tästä kaikesta kulkee vihreinä portaina meren alla,
sen läpi,
jäähän,
ja siihen
mereen johon jään  jäätymään

Viime talvena takertuneista varjoista:
Se poika joka kertoi aina iltasatuja ja halusikin kaksi prinsessaa.
Ettei kaduilla saa juosta ilman takkia kun pakkasta on yli kymmenen astetta ja sinertyvät sormet.
Että varisten mustat siivet tavoittavat aina ja raapivat mykistyneiden tyttöjen kurkuista verta ja luupölyä

hiuksista tippuva vesi jääksi osuessaan olkapäihin
veri sahalaidoiksi jalkapohjiin
niin helppoa on vaikeneminen

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

lauluja duurissa



Minulla on unelma huomiselle. Silloin haluan maalata hämäriä kuvia vielä hämärempiin satukirjoihin, vähän kuin John Bauer tai Edgar Degas ja herättää aineelliseksi ne olennot, jotka joku toinen on piirtänyt sanoiksi paperille ja ajatuksiin. Lauluja aavikoista ja taivaalla lentelevistä hisseistä. Kummallinen päivä.

(Äiti sanoi eilen että näytän nykyään ihan narkkarilta. Tiedän että se etsii, etsii valkoista pölyä vaatteista ja neulanjälkiä käsivarsista, lukee tummat silmänaluset ja jyrsityt sormet ja lukitsee korkeaan torniin kunnes ikuisuuden päästä kasvan aikuiseksi. Avain on suolaa ja murenee suussa. )

Mutta tänään aion hymyillä niin että huulet repeävät ja palata kotiin tanssien, hiuksissa hidasta tomua ja vieraita hymyjä. Nukun alhaalla lasikannen alla vasta väsyessäni jälleen.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

rumat graffitikasvot


katsoin lavuaareihin, niiden silmiin

ajautuvia sinisenä jäänä viemäriin eikä sekään
että hän tuoksui hammastahnalta

saanut minua itkemään


perjantai 26. marraskuuta 2010

rottinkiruumiita


Asfaltin halkeamista pitäisi näkyä juovia toisista maailmoista, mutta vesilätäköt ovat varastaneet oikeat tähdet taivaalta ja pilvien taakse puhkeaa reikiä joka askeleella. Minulla on kengänpohjissa kymmenen kuunpimennystä ja talvi tuli, se sai tummat hiukset kuiskimaan valkoisia katuja vasten ja minä ymmärrän sanat vasta kun sormet katkeavat oksiksi lumihankeen.


Se väsyttää

vaikka tiedän ettei ole järkevää murtua palasiksi tässä vaiheessa matkaa (mutta eikö järkevyyskin ole vain teeskentelyä?)

Yön hetkinä keksin suunnitelman nimeltä hengitys, aion juoda niin paljon vettä, että joka ainoa neulanpistojalkainen perhonen minussa hukkuu siivet poisliuenneina ja niin minusta tulisi vapaa

se on toivomus joulukuulle
ja pienille jalanjäljille ikkunalaudalla

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

siirry tähtiin



Katulamppukatseiset vajosivat kvartsikiteiksi ennen tuulia, mutta heidän sanansa soivat silti;

jos katsoo syväsilmin sateisena yönä sammutetun television mustaan, tulee näkemään painajaisia lopun elämäänsä kun tummakuvista muodostuu häkki kauniille unille. Haluatko sinä sitä?


Tänään kiitän hopeaisista käsivarsilla, zirkonisormista hiuksissa, ruotsinkielisistä fantasiaromaaneista kirjaston poistohyllyssä ja siitä, etten laske enää päiviä vaan vähän rumempia numeroita, jotka eivät saa kasvaa eivätkä saa olla, eivät saa purra toistakin kättä rumaksi, eivät saa. Eivät saa hengittää minun kauttani, eivät enää ikinä.

(Älkääkä uskoko punatakkisia tyttöjä lyhtypylväiden etsintäkuulutuksissa. He valehtelevat.)

torstai 11. marraskuuta 2010

(minä)


Olen itkenyt, repinyt kynnet täyteen palkeenkieliä ja polttanut tämän viikon aikana niin paljon kynttilöitä, että kohta steariini valuu pitkin ranteita ja polttaa suonet puhki. Hehkua aavekipua käsivarsilla, haluaisin olla majakanvartija ja kaikesta valosta sekapäinen, liian sokaistunut nähdäkseni tähtitaivaan silmistäsi enää milloinkaan

The need for happy endings is a relatively modern one
a superficial scratch reveals a shady, shabby lie,
for a fate far worse than death is to become a living girl
The only wings you can hope for
are an angel's when you die...

ja he kuiskaavat
sinun salaisuuksiasi ei tahdo yksikään

torstai 4. marraskuuta 2010

harmaiksi mustat rajat


Suonissa hileilee, säkeniä pelosta kuristuksesta ja hassusta ilosta maailman näteimmän tytön hymyiltyä kameravalon takaa ja piirrettyä päiväkirjan sivulle sydämen. Minun sormeni tuoksuvat permanenttitussilta.

Mutta kun
uudet sairaanvioletit puolikuut ripsien alla, oli ikävä teitä ja kummituseläimiä,
antakaa suukko
Ruumis rautalankaa ja kylkiluukaltereiden takaa paksuja juuria ----- en huomaisi paljaita jalkojani vaikka joku piilottaisi kantapäiden sisälle terävähampaisia kiviä

On kai laitonta voida pahoin.

tiistai 26. lokakuuta 2010

täällä ranteista kasvaa kultaisia kahleita


Heidän hymynsä ovat kuin kangastuksia ja hiljaisuuden jälkeen olen maailman yksinäisin. Rumimpina öinä säilöisin lumihiutaleita kuin kukkia, kirjojen sivuilta sulaviksi sinun sormiisi ja mustia kirjaimia likoamassa kynsinauhoille. Talvensyömiä salaisuuksia ei tahdo kukaan.

Mutta jos nyt olisi marraskuun ensimmäinen päivä, kirjoittaisin Filmi-nimisestä tytöstä (erotetusta siamilaisesta kaksosesta, jonka toinen puolisko vietiin pois jonnekin ja joka vaihtaa kerran viikossa silmiensä väriä), pojasta joka näyttää pesukoneeseen joutuneelta varikselta ja jostakusta kolmannesta, joka tykkää sytytellä kerrostaloja tulipatsaiksi ihan vain huvikseen.

Taidan olla tämän viikon ihan yksin kotona, vain kaiku jää kuiskimaan nimeäni viimeisen ovenkolahduksen jälkeen.  Ehkä nukahdan olohuoneen matolle ja syön mandariineja kunnes muutun oranssiksi ja kuolen.

(Tänään revin vanhat piirustukset ja latvialaiset junaliput alas seiniltä ja kävelin varpaisillani karttojen yli.)

perjantai 22. lokakuuta 2010

harsohuumetta



♥ Olkapäillä jähmettynyttä steariinia ja veren liike ruminta sinistä kyynärtaipeissa kun kaukana hänestä on kylmä. Jos jonain päivä ripustaisin hiuksiin punaisia kukkia mustien sijaan, juuret eivät ehkä enää osaisi kasvaa piikeiksi ihon alle.

♥ Merenneidot haluavat jalkansa, minä haluan käyttää paksuja palmikkokuvioisia sukkahousuja ja kellarintuoksuisia maatuskahuiveja, jutella sarvivalaille ja olla koskettamatta katukivien rakoja, hypätä kaiken yli. Haluan eksyä metsiin.

♥ Eivätkä kaikista kauneimmat kasvot koskaan piirry paperille tarpeeksi kevyesti, ei vaikka minä yritän enkä uskalla rytistää yhtäkään.

tiistai 12. lokakuuta 2010

niihin päiviin kuolee


en minä tahtoisi kuihtua yhtä nopeasti kuin vaahterapuut
en kysyä mitä pystyynkuolleille kaisloille tapahtuu pakkaskiteiden jälkeen
ne hapertuu tomuksi pölyksi askelten alle

en olla sellainen enkä tiedä
jäisikö ranteistani jäljelle pelkkää  koinkalpeaa?

ehkä silloin saattaisin sanoa jotain
antakaa käsi ennen kuin vilu harsii sormenpäät pois

mutta talvi
se on kovin kaunis

ja valkoinen

perjantai 8. lokakuuta 2010

en tiedä olenko ihan kunnossa


Tietokoneeni meni rikki - minäkin taisin mennä tajuttuani miten paljon menetin siinä samalla
  • miljoona sivua tekstiä
  • kauniit kuvat 
  • Saidan ja Mikaelin ja Iiriksen
jotka kai sitten kuristuivat kuoliaiksi jossain vääntyneessä pimeydessä. Ei ole yhtään reilua tällainen, uuteen koneeseen ei ole liimattu tähtitarroja ja se on ilkeä ja murisee. Sen vastapainoksi - poskeni tuhkaksi - narsk - ovi menee kiinni - elokuu loppui jo - ikävä.

Au.

tiistai 5. lokakuuta 2010

tanssisi multaan runoja sinusta

sen huomaisi kynsistä, silloin ne kasvavat alta tummaa mustaa eivätkä vaaleita puolikuita

Ne tikkaa avaruuteen asti ulottuvat halkeamat minusta, vetää kynsiä pitkin verenkiertoa ja tekee solmuja sinisiin kohtiin, mun sormet eivät lämpene milloinkaan. Katon halkeamista varisee päälle tähtipölyä enkä minä saa olla tyttö joka mahtuu kulkemaan neulansilmän läpi, en se joka jää raiteille makaamaan. Älä nukahda keskelle nokkosia tai vajoa sumeisiin uniin, niin he sanoivat. Et saa.

Mutta sillä ei ole väliä, kun tämä talo on leikisti minun ja lattialankkujen alla kulkee miljoona salakäytävää. Violetit ovet johtavat merenpohjaan ja tämä huomiseen, jolloin minä herään ja kirjoitan ruutuisalle paperille Ich habe ein Problem. Jos vain en eksy ennen sitä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

jos kosket untasi se hajoaa


Olin kaksitoista henkilöä kun aurinko kiipesi sisään ikkunasta syödäkseen minut.

ydinräjähdys miinus minuus minussa

Lämmöstä käpertyneenä ne nukkuivat, vihreät tekstiilisilmät verhoissa ja amputoitu kipu asfaltin alla turvassa. Raks sanoivat maitohampaat vihaisten kynsien alla, minustakin saattaa jäädä jäljelle vain helmiäispölyä maton raitoihin. Radioaktiivisten bambien kuolema paperin ruudukoilla - mikä saikaan peuransydämen pakahtumaan kehikkoonsa yhä uudelleen?

Minä. Mitä. Päätin rakentaa elämäni keskelle tuulta, missä tylsiä päiviä ei oltu vielä keksittykään. Joskus myöhäisempinä aikoina sammaleenväriset sukkahousut menivät rikki varpaista ja minua itketti. Pikkukivet kirjoittivat jalkapohjiin säröillään

oletpa sinä painava

Sovitaan että tämä on omalla tavallaan aika surullinen tarina.

tiistai 21. syyskuuta 2010

sadepisarantakuttamaa


Mutta nyt sormet ovat kirsikoista veriset ja minä silti iloisempi kuin vähään aikaan, hymy hymy ketunväriset hiukset ja joku veti mut sinisten silmien kohdistinloisteesta turvaan. Onkohan vielä huomennakin olemassa sellaisia sateenvarjoja, joiden alla mahtuu kävelemään jonkun kanssa ilman että sade puree nilkkoja?

Ps, joskus aivastin hat-siuh, nykyään tsiuh. Tsiuh kun taidan olla vähän liian sairas ja hereillä hengittääkseni kuten kaksi viikkoa sitten.

torstai 16. syyskuuta 2010



Hei

joku varastaa hohteen silmistä jos niillä katsoo

niin

antakaa mulle toiveena sellaiset silmät
ne silmät,

tahdon sulkea ne
ja suljen ne

maanantai 13. syyskuuta 2010


Sain jotain kivaa ihanaiselta emmalta, kiitos. ♥ Tähän kohtaan kuuluisi hymy. Nyt minun pitäisi kertoa seitsemän asiaa itsestäni, mutta taidan olla aika huono sellaisessa. Älkää välittäkö.

Mutta kuitenkin:
1. Rakastan unia ja unennäkemistä. Jos saisin päättää, nukkuisin kaikki päivät hiljaisiksi ja olisin täydellisen turvassa peiton raitojen takana. Voisin herätä myöhään iltaisin ja vasta silloin kun kaikki olisi nättiä.

2. Olen liian hyvä valehtelemaan. Joskus olin niin ylpeä siitä ettei kukaan oikeastaan tiennyt musta mitään todellista, mutta nykyään pelkään vain että niin käy uudelleen. Inhoan valheita.
.
3. Kutian tosi herkästi kaulasta, varsinkin luomien kohdalta jostain oudosta syystä. Haluaisin niskaan tatuoinnin ja jos joskus oikeasti otan sellaisen, kiljun varmasti koko tatuointiajan. Pelkkä ajatus hävettää. Ainakin vähäsen.

4. Pidän itseäni hiljaisena olentona, mutta puhun silti ystävieni Krokon ja Murmelin seurassa pyörryttävän paljon ja nopeasti, kuin yrittäisin sanoa kaikki säästetyt sanat kerralla. En tiedä kumpi on oikeasti olemassa, se joka ei sano sanaakaan vai se joka nauraa ja puhaltaa kissojen turkkeihin juovia.

5. Vuonna 2008 tammikuussa oli päivä, jolloin pidin jalkoja valojen yläpuolella valmiina päästämään irti. Alan vähitellen olla iloinen siitä että muutinkin mieleni.

6. Olin neljännellä luokalla ihastunut Saksikäsi Edwardiin.

7. Tykkään piilotella lappuja ja pieniä kivoja viestejä kaikkialle, vaikka usein käykin niin ettei kukaan löydä niitä.

lauantai 11. syyskuuta 2010

ei saa osua lattiaan


Lätäköt teiden varsilla ovat mustia silmiä, astun tahallani jokaiseen ja puhkaisen ohuen verkkokalvon painavilla kengillä

jalanjälkeni ovat punaiset.

Tässä maailmassa käyn keijun kanssa elokuvissa, tuijotan vinhasti pyörivää hyrrää ja unohdan ikävän kotiin.

Minä pidän

epätodellisesta tunteesta unikuvien jälkeen
aitioparvekkeesta jolta näkee koko salin yli
lattialle putoavista irtokarkeista hohtamassa värejä pimeään
hopeankauniista saksista
ja pistekirjaimista
--- .. -.- . .- ... - ..

antakaa maailman paras syy elää ja viekää se sitten pois, en ehkä enää koskaan naura kirjoille joiden kansissa luvataan onnettomuuksia.

torstai 9. syyskuuta 2010

.. -.- .-.- ...- .-.-


Joskus kun laittaa silmät tiukasti kiinni, on kaikki pelkkää kauneinta mustaa ja sellaiseen mustaan mä tahtoisin nyt hukkua. Ripsiä myöten pimeässä ja varjoja askeleissa, metsiä joissa puuteripuut elävät ihan hiljaa. Joskus muulloin pidin eniten jouluvaloista, en punaviolettipinkkisinipäänsärystä vaan niistä lempeistä, joissa oli tähtiä ja mustia aukkoja johtojen lomassa.

Silloin oli talvi.

Ehkä mä sen jälkeen uskaltaisin kertoa, miten joku ompelee paljetteja pupillien paikalle joka ikinen yö, miten pelosta kasvaa tummia sateenkaaria seinille, kertoisin senkin että jossain on olemassa joku joka ehkä sahaisi luistani palasia, sahaisi palasia ja pölyä ja tukehdun sellaiseen aina.

mua paleltaa

maanantai 30. elokuuta 2010

haavaheinää


Hss ja hyss, jos repii silmäluomensa rikki, ei voi nukkua enää koskaan. Niin voisin tehdä, tai sitten nukahtaa sadaksi vuodeksi ja upota lakanan läpi sellaiseen maailmaan, jossa on olemassa vain yläkertoja ja autoteitä, joiden keskellä saa kävellä ilman kenkiä. Ja tyhjiä käytäviä, joita liukua päästä päähän sukkasillaan.

En ehkä osaa nukkua enää yksin
tai sitten en vain halua
tai edes yritä

mutta sekin on aika hankalaa

Korvalehteni palavat tomuksi aina päivisin
öisin kuuntelen seinien läpi musiikkia jota ei ole
mietin
kuka naapureista osaisi laulaa korkeat nuotit särkymättä?

minä saatan mennä rikki pelkästä puheesta
joten hyss
joohan?

(Ranteeseeni piirretty punainen sydän haalistuu enkä uskalla nähdä sitä päivää kun se on kadonnut minulta ihan kokonaan. Se on ehkä jo huomenna.)

maanantai 16. elokuuta 2010

liikennevaloissa näytän aina sairaalta


Tämä päivä on uusi koulu, räikeiden hiusten valtameri, keijutyttö (puuteripölynkapeat askeleet joita seurata väentungoksessa, ei se haittaa, sanoi hän), käytävällä lujaa nauranut pelottava hc-emo, kahvila nimeltä Taikalamppu, ryhmänohjaaja joka kutsui meitä arvon ladyiksi, kaulaan painettu riekalehaava, vihreät ruumiit ruokalan seinillä ja ilmaiskalenteri, jonka kanteen liimaan kuolinilmoituksia, vieraat nimet kynsilakalla sinisiksi tahrattuina.

Se saatoin olla minä.

Kaikki on niin väsyttävää ja epäselvää, että punahehkuiset kynnet näyttävät rubiinisilmiltä. Palan täyteen reikiä.

lauantai 14. elokuuta 2010

ovat pelottavia

Se jatkaa verisuonten jälkiä kuulakärkikynällä, piirtää uudet reitit ylöspäin ja rypistää siniset nauhat sormiinsa

a p u a
mistä kohtaa ne aikoo amputoida?

jalat - jäädä tähän, jäädä kesään, älä katoa
silmät - silmäni, mun rumat silmäni siniharmaakeltatäplä on jo sokea salaisuuksille
kädet - älkää antako otetta, jooko?

Minä.

Ja vielä se, että maanantai pelottaa mua ihan hirveästi.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

sillä on silmätkin kuin paperihaavat


Ja joku oli kirjoittanut maahan vaalealla liidulla

I

Pariisin Kevät

sydän ei murskaantunut vaikka sen päältä käveli
en minä vaan joku rohkea joka ei pelännyt kulkutauteja
ne avaavat asfalttiinkin halkeamia
Sitten musta tuntuu että aina kun poistuu elokuvateattereista

on olemassa sade, sade ja johtovyyhdit mun jaloissa
nämä kadut lainehtivat vedenväristä liitupölyä
ehkä huomennakin
enkä mä huomaa sitäkään

tiistai 3. elokuuta 2010

antihistamiinimatkustaja



Tänään olen lukenut kirjaa jossa on vihreää ja punaista tekstiä, huomannut että kaikki sukkahousuni ovat varpaiden kohdalta reikäisiä ja juonut kirsikanmakuista ruusunmarjateetä, jota maistoin viimeksi ollessani seitsemän. Taivaalla on näkymättömiä lintuja, Lau Naun Rubiinilasilaulut kaikuvat levysoittimesta ja saatan hymyillä huomennakin

ne linnut tosin lentävät aina ohitseni.

torstai 22. heinäkuuta 2010

silmäpakoisuuksia

Maanantaina Tyttö puhalsi savua kasvoilleni ja nauroi yskiessäni hänen lempilaulujensa päälle rumaa ja pölyä henkitorvesta.

Hän: Sun nimi rimmaa mustelmien partitiivin kanssa!
Minä:

***

Liimasin kimalletähtiä valokatkaisijaan ja sammuvan päivän sijaan sytytän yön. Silloin pimeä ei ole mitään. Varjot muuttuvat siamilaisiksi kaksosiksi, pupillien paperihaavat eivät ehdi parantua, mustelmat liukenevat.

En aio olla osana tätä operaatiota.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

happohyökkäys

Kello 22:00 hameenhelma levisi mustelätäköksi kaakelille mutta ajatukseni eivät, ne tulevat aina pysymään mukanani.

miksi jokainen päivä minuutti sekunti viivähdys joka elää
syö jalkani katkoviivaisiksi ja rumiksi
punaista hämähäkinverkkoa
joka nousee

Rintalastani alla asuu torakka, jonka jaloissa on kihelmöiviä pistoja ja puudutusainetta. Se vaikuttaa silloin kun ihmisten katseet polttavat silmäripseni kiharaksi ja olen punahehkuisten luomieni takana avuttomampi kuin koskaan.

kynsiä joilla kaivaa kylkiluita ihosta
paljon ja ihoni
jossa olla, ihoa jossa elää, johon kadota, johon tukehtua

ihoa johon kuolla

Ja torakoiden hiilenmustat jalat repivät kudosta ja minä toivon
olisinpa olemassa edes jonkun maailmassa

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

jalankatkotaikasunnuntai


 
Tästä ei tule mitään hienoa merkintää, mutta sain kameran ja maailman kauneimman hameen ja tahtoisin tanssia tuo päällä pitkin katuja jonkun kanssa. Saatan toteuttaa aikeeni tiistaina, varokaa.

Olen oikeastaan aika iloinen. Jännää.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

kaleidoskooppi on hajottaja

Rytistyn aaltosuluista ja sisälläni repivistä koodeista, laukauksenharmaasta & verenpunaisesta

= katkenneenluunvalkoinen on vain kauniimpien tyttöjen ranteita varten

ohimoni luodinreikä oikeasti pelkkä hyttysenpurema
anteeksi, mutta taidan elää yhä

Nyt katson mittanauhaa joka näyttää kuusi senttiä vähemmän kuin kuukausi sitten. Yhtälöiden laskeminen lomalla on petosta. Minäkin saatan olla

petosta.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Siivekkäitä olentoja, jotka mahtuvat taskuun

Heräsin puoli neljältä ennen kaikkia valoja. Hiippailin ympäri taloa, ryöväsin talouskassan, puin punanauhaiset kengät yöpaidan seuraksi, liitelin ulos aamuyöhön matkalaukkuni kanssa, hiivin ja tanssin pitkin vaaleanmustia katuja. Jätin postilaatikkoon viestin jossa kirjoitin isäni nimen pienellä alkukirjaimella vihaten samanlaisia poskipäitämme, otsia ja neniä ja sormenpäitä, vaikka omani eivät olekaan kitaransoitosta kovettuneet vaan tarpeeksi pehmeät ruusunpiikeille. En jäänyt enää sekunniksikaan minnekään.

Ja jotain. Tahtoisin olla tarpeeksi rohkea ja punatukkainen toteuttamaan kaiken tuon. Tämä oli valhe.

Hyviä asioita:
  • Ystäväni soitti ja pidän hänen äänestään. Ja hänestä.
  • Saatan päästä kotiin viikon ja puolittuneen ikuisuuden kuluttua.
  • Kynteni ovat lakasta vihreät.
  • Kirjoitan!
Surullisempaa ovat:
  • Sääskityttö huoneen seinällä, jonka joku kohta liiskaa. Hyönteiset eivät voi rakastua. (Minä voin.)
  • Koti-ikävä
  • Peili näyttää epäreiluja kuvia.
  • En osaa lohduttaa ketään. Sattuu melkein eniten.
  • Sääski nro 2, joka pölähti sisään ikkunasta ihan äsken. Ne ovat vierekkäin ja näyttävät keskustelevan.
Olen valehdellut, laulanut ja käynyt ensimmäistä kertaa uimassa tänä vuonna. Vesi oli läpinäkyvää mustaa ja lumpeiden lehdet ohutta kalvoa pinnassa, takertuivat varpaisiin kun sukelsi ja kosketti pimeää joka vaani syvällä (hampaat ja vedenneidot sulassa sovussa alamaailmassaan). Pohjassa ajelehti kalvenneita ruumiita mutten katsonut niitä, vaan taivaalla leijaillutta pumpulia. Hiukseni olivat mahonginruskeita höyheniä.

+

Tahdon rakastaa ihan kaikkia. Sittenkin.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Jos tämä olisi elokuva, taustalla soisi Portishead


Peruuntuneiden eväsretkien päivä. Kutsuin Dorian Grayn, saksikätisen Edwardin ja neiti Alaskan kylään, mutta yksikään heistä ei päässyt paikalle. Retkihuovan kolme kulmaa pysyivät tyhjinä ja katsoin miten hyttyset kastoivat siipensä raparperimehuun. Ne hukkuivat hiilihappoon ja minä:

tahdoin tulla yhtä pieneksi, upota silmäterässä kimaltavaan veteen, kuristua hennonhienoon ja yksinäiseen hiukseesi, pudota violettikynnen rakoihin ja liiskaantua pikkukivien alle. Veri saa muodostaa asfalttiin punaista pitsiä, kotini on keskellä hemoglobiinikehiä.
Sen jälkeen keräsin käteni ja jalkani ja ajatukseni ruohosta ja menin sisälle. :) on epäystävällisin hymiö ikinä. Vihaan sinua.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Neliapiloita 0

I'd like to be someone
you could finally learn to
breathe

laulaa Victoria Legrand ja itse toivon samaa joka hetki. Minusta on tullut vähän kuin entisten valokuvien kaltainen, pelkkää auringon valottamaa ihoa ja valkoisen keskeltä tuijottavia ohuita silmiä. Kesä ei ole vieläkään tainnut saada otetta minusta eikä ehkä saakaan (pelkään), jos jatkan ovien sulkemista ja nukun keskipäivään. Sininauhaiset kädet eivät ole koskaan olleet minun omani.

tahdon juosta hiekkatien yli jonka takaa alkaa vapaus
tahdon laskea sateenkaaret pihatien mustista lätäköistä
tahdon kotiin
ja ehkä uudet kengätkin
vihreinä ruohonkorsista

Mietin välillä miksi teen näin, miksi piiloudun enkä koskaan jatka matkaa, miksi olen näin täynnä jumiutumia. Silmät ovat yhä kuin negatiivit, kultaa ja sinistä ja yskänlääkkeen väristä mustaa. Negatiivista elinvoimaa. On silti kovin kaunista. Tahtoisin nähdä tuhansia tähtiä ennen kuin nukahdan uudestaan.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Aloitan tänään

uuden blogin, jonka takaa minua ei löydetä. Eikoskaankoskaan.

(seuloja ja neuloja
saatan tahtoa jäädä kotiin turvaan nuppineuloiltasi)