Katulamppukatseiset vajosivat kvartsikiteiksi ennen tuulia, mutta heidän sanansa soivat silti;
jos katsoo syväsilmin sateisena yönä sammutetun television mustaan, tulee näkemään painajaisia lopun elämäänsä kun tummakuvista muodostuu häkki kauniille unille. Haluatko sinä sitä?
Tänään kiitän hopeaisista käsivarsilla, zirkonisormista hiuksissa, ruotsinkielisistä fantasiaromaaneista kirjaston poistohyllyssä ja siitä, etten laske enää päiviä vaan vähän rumempia numeroita, jotka eivät saa kasvaa eivätkä saa olla, eivät saa purra toistakin kättä rumaksi, eivät saa. Eivät saa hengittää minun kauttani, eivät enää ikinä.
(Älkääkä uskoko punatakkisia tyttöjä lyhtypylväiden etsintäkuulutuksissa. He valehtelevat.)
Moi
VastaaPoistaJohan heitit ajatuksen sirun ilmaan, jäin ajattelemaan sanojasi..Löysin jotain niiden takaa. Piiloitit palasen sieluasi sinne, varjojen maahan..
Antoisaa lumihiutale aikaa.
Hymypunastus. Kiitos sanoistasi, ne ovat tärkeitä.
VastaaPoistaetsin aina sanoja, joita kirjoittaa sinulle. katson tyhjää kommenttilokeroa, enkä kirjoita.
VastaaPoistaenkä minä vieläkään osaa sanoa muuta kuin, että luen tekstisi aina uudelleen ja uudelleen. olet niitä harvoja, joiden tekstit ovat niin kauniita, että sydämeen sattuu. osaisinpa kirjoittaa kuten sinä. (vaikka toisaalta sisältö on tärkeämpää toisinaan, mutta tekstieni sisältökin on aina samaa)
pusuja.
uskotaan vain. ehkä niitä kilttejäkin keijuja on jossain.
VastaaPoistakiitos. sinä sait minut hymyilemään.