maanantai 21. kesäkuuta 2010

Neliapiloita 0

I'd like to be someone
you could finally learn to
breathe

laulaa Victoria Legrand ja itse toivon samaa joka hetki. Minusta on tullut vähän kuin entisten valokuvien kaltainen, pelkkää auringon valottamaa ihoa ja valkoisen keskeltä tuijottavia ohuita silmiä. Kesä ei ole vieläkään tainnut saada otetta minusta eikä ehkä saakaan (pelkään), jos jatkan ovien sulkemista ja nukun keskipäivään. Sininauhaiset kädet eivät ole koskaan olleet minun omani.

tahdon juosta hiekkatien yli jonka takaa alkaa vapaus
tahdon laskea sateenkaaret pihatien mustista lätäköistä
tahdon kotiin
ja ehkä uudet kengätkin
vihreinä ruohonkorsista

Mietin välillä miksi teen näin, miksi piiloudun enkä koskaan jatka matkaa, miksi olen näin täynnä jumiutumia. Silmät ovat yhä kuin negatiivit, kultaa ja sinistä ja yskänlääkkeen väristä mustaa. Negatiivista elinvoimaa. On silti kovin kaunista. Tahtoisin nähdä tuhansia tähtiä ennen kuin nukahdan uudestaan.

1 kommentti:

parsi minut kasaan