joille heroine ei tarkoittanut sankarittaria

Keväisin on kiellettyä olla alakuloinen, mutta mulla onkin punaiset kenkäni ja kulissihymyni ja sitten karkaan ulos ennen kuin ehdin taas muistaa miksi itkinkään viime yönä ihan liikaa. Suolavesi ei purrut kyynelkanaviani reikäisiksi itseni takia vaan jonkun muun,  jonka sanat läpivalaisevat niin terävästi että hiusten latvat palavat mustiksi. Hiiltyneiksi.

Ansaitsin tämän.

Kaipaan niitä aikoja, jolloin karttapalloa ei erottanut pimeässä ja sitäkin kun varjojen takana olimme osa Australiaa, me kaksi ja silvotut pehmolelut. Ja sua. Mutta ei sellaista ole enää koska mun anteeksipyyntöni ovat aina olleet liian laimeita ja riittämättömiä ja voi miksi en saa henkeä, olenpahoillaniolenpahoillaniolenpahoillaniolenpahoillaolenpahoillaolenpahapahapahapa-

Selkärangan nikamat kiedottu alumiiniin, haavojen punaiset huulet suudelmina silmukoina vittu spiraaleina liian lähellä ja mä_olen_maailman_rumin_vainaja_sukellusveneitä_hauta-arkkuja_kuolemaa

Et ansaitsisi tätä.