viisikymmentä verkkokalvoa

syöpynyt

satuillut

ollut happohyökkäys ja syyskuista sysimusta

purkanut ääriviivojen pehmeää nauhaa

kuollut liikennevaloihin

ja itkenyt vähäsen lopputekstien aikana

Pöydällä on kuukauden annos reseptilääkkeitä. Jotain. Luoja mua pelottaa entä jos jää vain tyhjää kun juuret on siivottu pois päästäni, eihän mulla ole mitään muuta edes katsoa, en mä edes koe olevani tarpeeksi luhistunut tarvitakseni mitään. Paniikki on hiilidioksidia ja variksennokkia silmäkulmissa.

Ei tätä. Halusin olla se, joka kiskoo muita meteoriittien alta, en se, joka tarvitsee valkoista pysyäkseen kunnossa.

Musta on jo imeytynyt sukkien läpi vereen. Tästä tulee kroonista.

"kierretään toi raato

se on ihminen

sen
liha

on

pahaa"

miksi hymyilin

♥ Teitä on jo yli 70. Kiitos. Niin kuin ihan oikeasti.
♥ Joku laahaili Kallion katuja valtavan kameransa kanssa ja kysyi englanniksi saako punatakkisen tytön polttaa filmille. Kyllä sai. Piparkakkutalon kylkeen jäi jäljet varjostani.
♥ Filosofityttö kävi Helsingissä ja lupasi että saan karata sen luokse Kouvolaan ihan milloin vain. Ja lainasi jänniä kirjoja. Ja kirjoitti käteeni Kunhan trollaan!!!.
♥ Robert Smithillä on tänään syntymäpäivä.
♥ En ole käyttänyt tulitikkuja kolmeen päivään. En ole rikkonut mitään ketään kolmeen päivään. En ole nauranut (hysteerisesti vähän kuin tragikomedioissa) kolmeen päivään. Se on melkein ennätys.
♥ Appelsiinisorbettia aamupalaksi ja vadelmajäätelöä puoli kahdelta. Se ei tuntunut kovin pahalta. Ollenkaan.
♥ Shotgun Club,Veil Veil Vanish ja Dino Mansik ovat suloisinta musiikkia vähään aikaan.
♥ Joku II oli kirjoittanut kaulaansa suukko tähän. Ä:n pisteet olivat sydämiä, mä leikin sokerikohtauksia bussin ajaessa ohi ja hyräilin vähäsen.
♥ Varpaankynsissäni on sata opaalinsirpaletta, ne hohtavat jos kävelee mustesilmälätäköissä ilman kenkiä. Jos uskallan, teen niin kohta. Ehkä. Joo.
♥ Puhun sinisiä ja olen muutenkin ihan violetti.


[he he]

pelkään vain varastaneeni tämän päivän joltakulta

punasiirtymille

En tahtoisi kulkea röntgensäteiden alta. Luunmurtumani ovat liian rumia.

Keskikokoisen huoneen tyhjäksi hengittämiseen on mennyt lähes neljä vuotta. Kulutan maailmaa risaksi vaikken tekisikään muuta kuin laskisi luomia ja mustelmia jaloistani tai itkisi kaiken värin kadotessa liian nopeasti ihon alle, veri suoniinsa ja kudosneste onkaloihinsa ja voi kun olen ollut surkea hyönteinen viime aikoina. Niitä löytyy lisää lasien takaa, kuolleita.

siipiä ja jalkoja ja rypistyksiä ja harsoja

Kolmelta öisin ei nukuta. Värttinät ovat oppineet puhkomaan reikiä uniinkin ja kuumailmapalloista, sanomalehtikaupungeista ja lihansyöjäkasveista on tullut pelkkää lukinverkkoa. Todellisuus ei himmene enää eikä täällä ole muita ikkunoita kuin se, jonka läpi ei saisi kulkea. Minä lupasin.

joille heroine ei tarkoittanut sankarittaria

Keväisin on kiellettyä olla alakuloinen, mutta mulla onkin punaiset kenkäni ja kulissihymyni ja sitten karkaan ulos ennen kuin ehdin taas muistaa miksi itkinkään viime yönä ihan liikaa. Suolavesi ei purrut kyynelkanaviani reikäisiksi itseni takia vaan jonkun muun,  jonka sanat läpivalaisevat niin terävästi että hiusten latvat palavat mustiksi. Hiiltyneiksi.

Ansaitsin tämän.

Kaipaan niitä aikoja, jolloin karttapalloa ei erottanut pimeässä ja sitäkin kun varjojen takana olimme osa Australiaa, me kaksi ja silvotut pehmolelut. Ja sua. Mutta ei sellaista ole enää koska mun anteeksipyyntöni ovat aina olleet liian laimeita ja riittämättömiä ja voi miksi en saa henkeä, olenpahoillaniolenpahoillaniolenpahoillaniolenpahoillaolenpahoillaolenpahapahapahapa-

Selkärangan nikamat kiedottu alumiiniin, haavojen punaiset huulet suudelmina silmukoina vittu spiraaleina liian lähellä ja mä_olen_maailman_rumin_vainaja_sukellusveneitä_hauta-arkkuja_kuolemaa

Et ansaitsisi tätä.

varjokuvailija

Suupieleni on helppo tiirikoida auki yhdellä hymyllä

ehkä silläkin, kun vain sitoo nimettömän ympärille silkkinauhaa viisi metriä

jättäen langanpäät tallaantumaan korkojen alle

joskus käskin pupillinmustia piilottamaan arpikarttansa, vaan ääneni ei ollutkaan

onneksi iirikset osaavat repeytyä irti juurineen.

♥

(Leikitään leikkiä nimeltä Huominen, musta tulee isona paha graffititaiteilija ja salamatkustaja.)

silmät kiinni eksytään

Hei, tänään ei ole yhtäkään tarinaa siitä miltä tuntui leikata kynnet ihoa myöten pois ja kasvattaa sormenväleihin korpinsulkia. Sekasotkua ja lankakeriä vain, niin, ja vihreissä silmissä asuva katse vaikka oikeasti olenkin ihan sininen. Tukehduttaa.

En ole tottunut kirjoittamaan tähän blogiin mitään ilman tietynlaista varautuneisuutta, mutta ehkä nyt on ihan korkea aika opetella ja leikkiä vankikarkuria. Niin mä haluaisinkin tehdä. Ehkä. Huomenna. En ilman jotakuta joka istuisi mun kanssa junan viimeisessä vaunussa ja jonka olkapäähän saisi nojata kun alikulkusillat pimentävät värit. Miksi kuunpimennyksiä on niin paljon? Niistä lähtee maku (ja väri) ja valojen palattua ääriviivani eivät ehkä olekaan enää olemassa.

kirjoitin historian kokeessa kolme kertaa konservatismin väärin (converseja!) ja mietin teitä

Musta melkein tuntuu siltä kuin olisin pilaamassa kaiken kauniin elämästäni käyttäytymällä näin, olemalla takkuinen ja väsynyt ja mielipuolinen ja harvinaisen kusipäinen otus sellaiseksi, joka ei oikeasti osaa puhua oikeissa tilanteissa oikeilla sanoilla oikealla äänenpainolla oikealla millään. Joka vain on ja tuijottaa ja kiskoo polvisukkia ylemmäs jottei kukaan vain näkisi että alempana oleva nailoni on enää pelkkää seittiä.

Pelkään sitäkin, että jossain joku jonain päivänä ei enää jaksakaan odottaa mua.

Ehkä mä vain olen harvinaisen taitava tuhoamaan muita. Muita ja itseni.

Anteeksi.