defenestroi minut

Se on aika helppoa, sensuroida perhoslaastareilla kaikki kohdat joissa ne suutelee, mutta sanat osaavat paeta siipien lomasta ja mä taidan vieläkin kuulla niistä jokaisen. Maanantaina yskin tuhkaa tyhjille kerrostaloille lehtipitsin mustatessa lapsenkeuhkojen hiussuonet likaisiksi ja pelästyin tajutessani, ettei se edes ole ainoa asia josta olen vaiennut.

Merkintöjä on tänään neljäkymmentäkaksi, salaisiksi jääviä luonnoksia melkein kaksi kertaa enemmän enkä edelleenkään ole ihan varma, miksi kaikki on niin vaikeaa etten osaa sanoa mitään. Vaikeaa lukea mustelmat ja valkoiset arvet, kertoa näistä kohdista minut on helpointa saada särkymään, vaikeaa repiä katse irti peileistä, joissa huljuvat varjot valuvat päälle jos antaa käsien vapista millinkään. Vaikeaa pitää kasvot elävinä.

Väliajalla kaikki on silti ihmeen hyvin, suoritan salaisia ihmiskokeita ja lasken, kuinka monta minuuttia osaan olla kirkumatta. Ennätys on yksi ja puoli.

(Ja psst löysin avaimen entisiin sanoihini ja nauraisin ehkä vähäsen -

31.3.2010

Askel yksi: Letitä hiuksista nuoratikkaat alas maahan.

Askel kaksi: Etsi henkilö, joka saa päänahkasi repeämään palasiksi ja jonka veri muodostaa perhosia asfalttiin.

olisipa se oikeasti ollut niin helppoa kuin saduissa.)