auringosta itään ja kuusta länteen

Kaikkia pelkojaan ei voi nimetä
tätä en edes haluaisi

Kiilattuani satukirjan ikkunan ja karmin väliin, olen kyhjöttänyt sälekaihtimien takana piilossa ja yrittänyt turhaan kutsua iiriksien kadonnutta väriä esiin. Punaiset langat tahtovat peittää sen, joka ennen oli sinistä, harmaata ja vihreää sammalta, värejä silloinkin kun mua itketti liikaa ja kaikki oli pelkkiä läpikuultavia kalvoja ja tummia tahroja. Tämä on se kohta tarinasta, jota en koskaan ymmärtänyt.

Luku I

Osaan houkutella pedot luokseni appelsiineista löydetyillä kivillä ja kätkeä vieraan maan tomua karistavat kenkäni katseilta.

Luku II

Nieluun ei saa jäädä hiutaleita sinisestä lakasta tai minuun yhtäkään palkkamurhaajan merkkiä. Siksi ikkunani painuu lukkoon aina öisin.

Luku III

Antakaa viimeisen viikon mennä nopeasti, niistä on tullut äkkiä kovin paljon rumempia. Öistä. Minusta. Tarinoista. En ole harrastanut luonnollisia kuolemia aikoihin.