sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

niskahiuksissa kaardemummaa


Ne olivat junien siniset penkit ja loisteputkivalot seinillä, kun nimetön poika tahtoi demonstroida sydänkohtauksen toisen keholla, varastaa aorttaläpän värinän mustaan nauhuriin. Viisi euroa äänitteeltä, kuule kuinka tyttö rakastuu uudestaan uudestaan uudestaan uudestaan uud-

Sivustakatsojat jäivät kyydistä ennen keskustan mukulakivikatuja (ne kaksi jatkoivat näytelmäänsä vielä pitkään)
 kengissäni jalkaholvin alla
sain pitää valkoisten sukkahousujen värin ennallaan
ja hymyilin vähäsen 


Tein lupauksia:

♥ Jonain päivänä aion itsekin hengittää avaruusaikaa, ripustaa asteroideja jokaiseen ripseeni. Luomet edellä betonin läpi ja kylkiluukaltereiden raoissa kauniita kaloja vettä silppua.

♥ Saan ottaa metallinmustat enkelinpuremat ylähuuleeni vasta sitten joskus. Siihen asti pitäisi pärjätä ilman paahtoleipää ja aamuöisin ikkunalaudalla murusteltuja kaurakeksejä. Surkeus.

♥ Lakkaan olemasta se hömelö otus, joka väritti huulensa sinisellä permanenttitussilla vain koska luuli sen näyttävän siistiltä. Tai se, joka leikkaa yhä hiuksistaan töyhtöjä silkkinauhoin solmittaviksi ja lähetettäviksi kaikille niille, joita ei ole olemassakaan. Niin tehdään vain vanhoissa kellertäväsivuisissa kirjoissa, joihin jäi vierailustani varjoni muotoisia reikiä.

pst, Kuolleet intiaanit - Kuka puhuu suullani?

4 kommenttia:

  1. Mä olen lähettänyt. Töyhtöjä.

    VastaaPoista
  2. kaurakeksit ovat hyviä. etenkin ikkunalaudalla.

    VastaaPoista
  3. haluaisin sanoja sinulle kauniita asioita, mutten löydä sanoja. olet ihana.

    olisi ihanaa tavata sinut joskus tai edes jutella enemmän (ennen kuin katoan), mutta ei se taida olla mahdollista.

    kiitos kaikista niistä sanoista, mitä olet minulle sanonut. ne ovat kantaneet eteenpäin.

    VastaaPoista

parsi minut kasaan