siihen minä putosin, jalat käsivarret olkapäät tarpeeksi tuhkana kestääkseen sen, miltä oikea maailma näyttää ilman huumaantuneen pehmoisia kuvitelmia hassua hienoa höyheniä. Minun pilvilinnani eivät kestä niitä sanoja joiden olemassaolosta en haluaisi tietää, tai ehkä se olen vain minä, jonka askeleet repivät pumpuliinkin haavoja. Korot varpaiksi Thamesin veden ollessa likaisempaa kuin jalkapohjani milloinkaan.
Mutta sehän oli vain satua!
ranteiden ympärillä tummaa ja spiraalipiikkejä -
kuiskisin pimeän täyteen sinun nimeäsi
se on unohdus joka saa ripset irtoamaan vastineeksi viivähtävästä sokeudesta
eihän ketään enää ole.
ei minua.
ehjät ranteet, muista.
VastaaPoistaSinä se jaksat yllättää aina uudestaan (positiivisesti). Sinä osaat muodostaa täydellisen kokonaisuuden, sellaisen, jonka yksikin muutettu sana voisi rikkoa. Se on kaunista.
VastaaPoistaHyvänen aika. Nyt on pakko kysyä. Mistä olet minun blogini löytänyt? :0
VastaaPoistaNo jopas on. Päädyin tänne Radolan kautta, profiilikuvasi näytti tutulta, tarkastin oman blogini lukijat ja hämmennyin/helpotuin - se Formspring-tyyppi taisit olla sinä?
VastaaPoistaPs. Kuka olet Höyhenessä?