Joka ikinen kerta kierrän vallihautojen toiselle puolelle pakoon rakastuneita aurinkoihmisiä, katseeni immuuni pelkälle loisteputkivalolle. Ja kaunis pimeä, se teki musta kovin ruman ja sähköiskutukkaisen
nyt pelkään kuollakseni vain sitä hehkua jota hän on piikittänyt suoniinsa
mä rososiiviksi kärpäspaperiin
ja pakkasen jäädyttämät sormenjälkilabyrinttini päättymässä uusiin umpikujiin
löydänköhän hänet enää milloinkaan
(ehkä
- no hei ehkä en)
löydänköhän häntä, löydänköhän häntä enää milloinkaan. Ei hänet.
VastaaPoistaAnteeksi, ehkä se ei ollutkaan kielioppimoka vaan harkittu juttu. Olen kielipoliisituulella enkä ymmärrä sun runokieltä.
-Helmi joka ei jaksa kirjautua Bloggeriin
Virkkeet alkavat isolla alkukirjaimella ja pilkkujen käytössäsikin olisi toivomisen varaa, neiti kielipoliisi.
VastaaPoistaAnonyymi Helmi, kielioppi on ehkä viimeisin asia jota ajattelen kirjoittaessani tänne, joten on ihan mahdollista että siinä on virhe.
VastaaPoistaHilja, olet höpö.
Rakastat minua kuitenkin.
VastaaPoista