i've got pills cause you're dead

Lauantaina olen kirjoittanut tätä blogia tasan vuoden. En ole oikein koskaan jaksanut pysyä samassa paikassa näin pitkään, ja siksi ajattelinkin tehdä jotain mitä en oikeasti uskaltaisi - kertoa itsestäni vähän enemmän. Ainakin lupaan yrittää.

Olen syntynyt vuonna 1994 joulukuun toisena päivänä. Mulla on pörröiset hiukset, jalat kokoa 38 ja mustat rikkinäiset aurinkolasit. Asun seitsemännessä kerroksessa ja mun ikkunani takana lentelee joskus pääskyjä.

Olen huono olemaan onnellinen, vaikka haluaisinkin vain nauraa ja letittää hiuksiani ja unohtaa ne jutut jotka olen menettänyt. Enkä tiedä, sillä onhan mulla kuitenkin paljon asioita joiden takia hymyillä. Asun kaupungissa joka on kesäisin ihan järkyttävän kaunis. Mulla on eksponentiaalisesti kasvava levykokoelma ja vanha rämisevä mankka ja sininen öljyväritahra nenänpäässä. Mulla on joku sellainen, jolle soittaa vaikka keskellä yötä ja joka kuuntelee kaksi tuntia puhelinlangoilla hiipivää valitustani, ja joku jonka kanssa nauraa tajutessani miten vajaalta kuulostan kun sanon vihaavani maailmaa. En mä oikeasti vihaa sitä. Tai elämää. Tai ketään.

Valehtelen aina liikaa kun puhutaan vihaamisesta. Ainoat asiat mistä en pidä, ovat epäoikeudenmukaisuus ja minä.



se on suunnitelukirja numero kolme ja Nikolaksen silmät. Nikolas on toinen päähenkilö kohellustarinassani, jossa sanomalehdissä on vain kuolinilmoituksia ja etsintäkuulutuksia kadonneista lapsista ja jokaisella kansalaisella oikeassa ranteessaan viivakoodi.


Pidän huvipuistoista. Pidän sellaisista sukista, jotka yltävät venymättä yli polven. Pidän tummista laseista. Pidän tummista kaapumekoista. Pidän saduista. Pidän Edgar Allan Poesta. Pidän permanenttitussien tuoksusta. Pidän puhtaan pyykin tuoksusta. Pidän Linnanmäen Kummitusjunan tuoksusta. Pidän crustipunkista silloin kun päätä särkee. Pidän punaisesta sateenvarjostani. Pidän hölmöistä lapuista, joita joskus jätän busseihin. Pidän tatuoinneista, jotka liukenevat veden mukana lattiakaivoon. Pidän kauneuspilkuista. Pidän siitä kun joku kampaa hiuksiani ja sanoo leijonanharjatytöksi. Pidän hassuista korvakoruista (vaikka korvalehteni ovatkin ehjät). Pidän vinyylilevyistä. Pidän ahaa-elämyksistä. Pidän hitaista aamuista, jolloin koti on tyhjä ja tee hyvää.

Pidän siitä pojasta, joka kerran luisteli humaltuneena Kallion katuja huutaen perääni "Eksä koskaan harjaa tukkaas, hä?" Kaksi vuotta sitten olisin sen takia ollut valmis leikkaamaan hiukset ihan lyhyiksi tai itkemään koko päivän, mutta tällä kertaa vain pistin kädet nyrkkiin enkä sanonut mitään. Ehkä itsetuntoni on pikkuisen parempi kuin silloin. Ehkä.

Pidän kiinnipitämisestä. Ja eniten siitä, kun joku pitää musta kiinni.