Katto on yhtä sakeaa varjoa. Aamuyöllä hämärästä valahtaa viisi erikokoista lammikkoa, joista suurimpaan upotan kasvoni kuin peilaava pinta olisi kosmetiikkaa. Kosketus ei halkaise vettä, keuhkot ovat jo valmiiksi täytetyt. Tiedän uppoavani saman tien.
Alas, alas. Mun kotilaguunin pohjalla nukkuu mies, jonka hiukset kohoavat ruskoleväriutaksi vaaleanvihreän veden pintaan. Hänen unensa on mun valveeni ja todellisuutensa pelkkä kerros, johon pukeudun noustessani alastomana ja syntymänarkoottisena jostain mudan keskeltä. Tällä hetkellä hän on ainoa jonka haluan. Ja tähän aion varmaankin jäädä.
Minä tänään (ja vuosi sitten joulukuussa):
Miten sä voit tehdä näin kerta toisensa jälkeen ja miks just nyt kun mä olen lähdössä muualle, sattuu sattuu sattuu sattuu sattuu saakeli ja jostain syystä mun tekee mieli pyytää anteeksi että tunnen näin. Oon pettymys ja aiheutan vahinkoa kaikille muille naisille ja sisarille sillä että vaan jään ja oon tällainen. Sattuu.
(toistetaan kiihtyvällä tahdilla vähän lavasteita vaihdellen niin ettei tilanne vaikuttaisi liian tutulta)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMiksi tämä katosi?
PoistaHei.
VastaaPoistaKirjoituksesi ovat ihmellisiä. Outoja. Kipeitä. Ihania. Sinä tyttö olet täyttä taikaa, jota haluaisin halata <3
Kirjoita lisää, paljon ja useammin.
Olen hyvin hämilläni ja melkoisen liikuttunut. Kiitos tuhannesti, miljoonasti, ja kaikkea hyvää sulle. ♥ Et tiedäkään miten kovasti tää piristi mua.
VastaaPoista(Nyyh.)