unohdan olevani olemassa vain teoriassa

solmin itseni rusetille kukkalakanan alle
teeskentelen ruumishuonetta

mankelin läpi, ensin pää, sitten olkapäiden vinot kulmat
kuinka haluan takertua kiinni hiuksiini
keuhkoputken litistyessä yhdeksi kudokseksi
vaaleanpunaisen teinitytönsydämeni kanssa

on odotettava
että vasemman silmän takana oleva punainen piste kuivuu lopullisesti
ei monistaisi kuvaani

traumaantuneiden suoniin viittä eri kemikaalia

ja

kynsillä
varpaat pois

ettekä te koskaan pysty mua nimikoimaan

villapaidan sisällä sata ruumista

Sirkuksen tähtisiniseen laatikkoon piiloutunut nainen sahataan keskeltä kahtia kellon ollessa kuusi
mikä kaunis syy upottaa hymykuoppiin viisisataa helminauhaa

(kun jotkut tekevät tuhostaan taidetta
olen tottunut olemaan sirpaleita vuorokauden jokaisena sekuntina)

ja jos tämän on oltava vain yksi uusi taikatemppu kirkasvärisistä kuvista
tahtoisin sanoa muutakin

että typerä sydän tuntee yhä viehtymystä lohkeileviin luukulmiin ympärillään
etten osaa sormeilla pulssia hiljaiseksi oikeista kohdista
nivelten alta
valtimoista

jostain

ja tarinoita siitä, kuinka paljon vihaan tällaisia päiviä ja sitä että myöhästyn aina busseista ja unistanikin

ennen kuin kasvatan selkääni tuhat mannekiininjalkaa ja juoksen

en tiedä miksi kerron tämän

Päiväkirjani sivut ovat niin täynnä mustia irtokiharoita, etten ole varma onko tämä kahdeksas tiistai peräkkäin vai sittenkin sellainen päivä, jolloin seinänaapurini soittaa valsseja rämisevällä vinyylisoittimellaan ja joku kävelee korkeissa koroissa pitkin selkärankani poikkileikkausta.

(Ominaishajuni on kuulemma kadonnut maalinhajun alle, mutten ole ihan varma jaksanko uskoa sitä.)

Äiti palasi viime sunnuntaina tutkimusmatkoiltaan ja tänään se lähti jälleen kaksi matkalaukkua mukanaan. Pelkään salaa sitä päivää, jolloin se huomaa tarvitsevansa kolmannenkin ja muuttaa pysyvästi Euroopan halki risteilevien lentokoneiden luo. Mutta ei tämä haittaa. On puhelin ja pikavalinnassa jonkun numero ja sähköjohdot täältä pois ja Audrey Tautoun himmeä kuvaruutuhymy, joka ei katoa.

Mikään ei taida haitata enää.

paitsi vanha haljennut karttapallo
josta kiskoa mantereet irti pitkinä suikaleina
barcelonan alla kuhmuista muovinvalkoista

paitsi halkemat minun maankuoressani
vaikka ne katoavatkin aina ennen joulukuuta