Heidän hymynsä ovat kuin kangastuksia ja hiljaisuuden jälkeen olen maailman yksinäisin. Rumimpina öinä säilöisin lumihiutaleita kuin kukkia, kirjojen sivuilta sulaviksi sinun sormiisi ja mustia kirjaimia likoamassa kynsinauhoille. Talvensyömiä salaisuuksia ei tahdo kukaan.
Mutta jos nyt olisi marraskuun ensimmäinen päivä, kirjoittaisin Filmi-nimisestä tytöstä (erotetusta siamilaisesta kaksosesta, jonka toinen puolisko vietiin pois jonnekin ja joka vaihtaa kerran viikossa silmiensä väriä), pojasta joka näyttää pesukoneeseen joutuneelta varikselta ja jostakusta kolmannesta, joka tykkää sytytellä kerrostaloja tulipatsaiksi ihan vain huvikseen.
Taidan olla tämän viikon ihan yksin kotona, vain kaiku jää kuiskimaan nimeäni viimeisen ovenkolahduksen jälkeen. Ehkä nukahdan olohuoneen matolle ja syön mandariineja kunnes muutun oranssiksi ja kuolen.
(Tänään revin vanhat piirustukset ja latvialaiset junaliput alas seiniltä ja kävelin varpaisillani karttojen yli.)
