Kasvot täsmäävät tekstuuriltaan revenneeseen tapettiin, ovat ohimoilta pohjaan asti pelkkää tyhjää. Siitä päätellään kuinka kauan tämäkin apaattinen kulkuri pysyy ommeltuna permanenttiolemukseensa, aivan sama vaikka saksisi itsestään viisitoistavuotiaan pojan tai piilottaisi hajuvesipulloihin hyönteisiä. (niinku, tiiättehän te, vähän vaan irtosiipiä iholle ja sä lennät lujempaa)
Aivan sama, vaikka ihmisenmuotoiset koneistot olisivatkin yhä asuttuja,
aivan sama, vaikka deletoiduksi tuleminen olisikin tulevaisuudensuunnitelmani numero yksi
Kyllä mä surin tätä aika kauan. Oikeastaan mä suren tätä edelleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Moi UTU
VastaaPoistaMieleen painuva kirjoitus, särkynyt ihminen haavoille revitty, silti halua olla eheä.
Loppu mielessä, mutta kuitenkin.. jokin pitää täällä..
Voimakas kuten sinä oli kirjoituksesi.