Moi

Vähiten on aina ollut sellaista, mikä vasta toimivan vertauskuvan saatuaan tulisi täysin unohdetuksi. Yhden siltä vaikuttaneen päivän aikana kuitenkin päätin, ettei tyhjiä kaupunkeja ole olemassakaan, ei ainakaan mulle itselleni, ja aioin lähettää toiveikkaita kirjeitä kaikkiin ilmansuuntiin.

Seuraavana aamuna en sitten ollutkaan välittömästi haluamaani, ja niin mä jäin vuosia sitten omaksumaani asentoon. Olen siinä yhä.

(Kävin joskus syksyllä kaikki tekstini läpi (muistaakseni nauratti), koska halusin tietää missä kohdissa olin valehdellut. Tällä hetkellä kadun kaikkea polttamaani. Miten enää edes kirjoitetaan.)