Kristallipallokuvia

more ghosts, this time on tv

2012-02-11T01:31:00.001+02:00

tässä galaksissa couperosasieluisia teinejä ladataan kuin tiedostoja pinottain
kuin talismaaneja kuin manillaköysiä jatkuvasti olisi

kynsien tikkinirvana karusellikyyti synteettinen

digitaalinen

avaruus
ruus uus
suruus ruususuruusuruu

nuori akilles numeroimassa viidettä ihoaan

ei ymmärrä pudonneensa väärään aikaan ruumiinsa läpi

kun osumista jokainen tappaa, eivät vain ne, jotka nimikoituina

E X I T

upposivat syvälle kantapään sydänkohtaan

keuhkoihin tarvitaan proteesi

2012-01-29T02:26:00.000+02:00

miksi olla kiiltokuvien haljennut antikristus, se omiin aurinkoihinsa hukkuva sairas astronautti
kun silmänkääntötemppu on helpompi omaksua sokeanakin

valitsen kaikista valheista itseni kaltaisen
saa nielaista viemärinä täytetyn eläimen mutkaisen figuurin
muovisilmäni tyhjätyistä kuopistaan

nyt perjantaisiluetti pue nuo raajat pois -

tylpät kuin hengittäisi hautaa

näyttäisit niin elävältä katkottuna

kulta läpimätä raatoni

joka saa viedä kaiken

minut muistomurhaajan
lainakehoni hajoamaan elinkautisessa teollisuusjätteeksi

haha tyhmä revyytyttö

2012-01-21T14:49:00.003+02:00

lyhytkolmio.pdf

onko se muka pelkkää raakalaismaista taidetta

molekyylini, älkää

tähän ulottuvuuteen kohdistuva sairas valintapaine on meille liikaa

ennen kello kahtatoista pudonnut aika merkitsee uutta halkaisijaa lakastuneessa elämässäni

lähtönopeuteni sanoitusta, jalkani punaiset värit

Millaista olisikaan olla hitaampaa lämpöä

eräälle kaikkea - modernin maailman fosforikosto

Kerta toisensa jälkeen jään kuolleena alkuun

mutta olen sentään

neilikka omilleni

vitut se mitään lohduta

illalla sen glittersilmät (tämä on valhe)

2012-01-20T20:23:00.002+02:00

Hän on täydellisin ikäväni metamorfooseista
päiväpainajaisista todellisin

se samuraitukka joka hukkuu Orionin tähdistössä

joka hukkuva omiin tähtiinsä

Askeleet lainattu rusettiluistelijoilta
sellainen hontelo kolibrinkaunis
siivissä pysähdyksiä

Hän korvaa pääni sisustan sotakoneistolla
repii ylimääräiset pois

kuin väkivaltainen kuva, jota ei ole olemassa

kohtalokas virhe kääntää nämä horisontit ympäri

2012-01-16T21:40:00.001+02:00

Silloin piilotin irtoruumiini pieninä palasina mannerjäätaskuun.

Kivipohjan alla joku hengittää näkinkengät eläviksi
liikkeissä tiettyä hallittua epileptisyyttä
kuin mua varten
yhteyttää katastrofitarinoita
hylkyjä
sukellusveneitä tytönluisia kiinni kylkiin

tuhon jäljet -
nehän näkee jo
miksen mä juokse?

(olen kyllä hemmetin kirkassilmäinen ollakseni näin sokea)

bensiinilätäköissä ruma muotokuva

2012-01-13T19:05:00.002+02:00

Tunnustuksen saaneen pitää:

1.Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Sain tämän eräältä kauniilta aurinkosuiselta, hurr kiitos miljoonasti. Haluaisin kiittää kaikkia muitakin, sillä teitä on yhtäkkiä ihan hirveän paljon ja se tekee mut iloiseksi. Kiitos.

En osaa valita vain kahdeksaa, tämä on kaikille.

1. Viereisessä talossa oli aika paha tulipalo tällä viikolla. Järkytyin eniten kun kuulin sairaalaan häkämyrkytyksen takia joutuneesta kissasta.

2. Olen huono ylläpitämään ihmissuhteitani ja se hävettää mua. Inhoan pääsääntöisesti puhelimessa puhumista enkä muista vastata tekstiviesteihin ajallaan.

3. Kirjahyllyni sisältö on järjestelty värien mukaan.

4. Pelkään usein, että jokainen elävä (eloton) olento vihaa mua tai kykenee lukemaan ajatukseni. Tai molempia.

5. Hampaani kalisevat helposti silloinkin kun en palele.

6. Kävin tänään tapahtumassa nimeltä Nufit. En uskaltanut kehua lipunmyyjän My Bloody Valentine - bändipaitaa.

7. Laitan kalenteriini sydämen tai hymynaaman yleensä jokaisen sellaisen päivän kohdalle, jonka aikana on tapahtunut jotain hienoa. Tämän viikon kohdalla on yksi molempia.

8. Yö alkaa nyt, ja mä aion viettää sen Donnie Darkon ja Dead Poets Societyn parissa. Hei hei.

side effects include: drowsiness, apathy, and blurred vision... i'm taking two

2012-01-09T18:17:00.001+02:00

Kaakelilattialle oli kokoontunut raitiotieverkostollinen tuhatjalkaisia, äitipuoli joka ruostuttaa saksia niskassani monistaen teräkaupalla lisää TUHANSIA MUSTIA JALKOJA, olin säikähtänyt kalpea kuva vedessä, halvaantunut teatterivieras viemäristä - säpsähti kummalliseen kylpyhuonekuvaelmaan vasta hovikumarruksen jälkeen;

nehän on mun. mun hiuksia. omiani. mun mustia hiushyönteisiäni. apua, pumpuliturkki loppuu niskakuoppaan ihan tässä näin, nyt ne kaikki näkee miten helposti mut voisi kuristaa.

Totuushan on se, että mulla on taipumusta satunnaisen pinnallisiin ajatuksiin, salaliittolaisuuteen, pakenemiseen ja glögikupeissa likoamiseen kunnes imeydyn kauttaaltaan kylläisenpunaiseksi kameleontiksi. En nouse.

(Tiilitalovaltakunnasta ei mitään uutta stop kuukauteen silmänräpäystäkään. Sinne ei ole karttaa ja mä olen tällä hetkellä ja huomenna maanpaossa.)

tähän voisi kaatua

2012-01-03T21:08:00.002+02:00

Puhekuplani tyhjiksi imuroituina
repäisee valepuvun viidennen kerroksen kaiteeseen
(nailonia kuin ihmislihaa)
johtolangat kahdenkymmenen denierin mustassa peittyvät lohdulliseen bluesiin

edes hetkeksi

Mun lempileikkini on edelleen kuurupiilo, ryhti yöpaidanryttyinen. Se päälläni hajoan salaa jokaiseen ilmansuuntaan ja myyn ainoat toimivat hengityselimeni savusumussa mädäntyville nokikolareille. En halua olla olemassa tällaisena.

koska olen sun torstaisattumasi

2011-12-24T01:36:00.002+02:00

Tämä talo kauttaaltaan puhallettuna rappukäytävä kuin ontto kohta keuhkojen välissä, jäänteissä kaikuu, enkä mä halua mitään muuta kuin löytää jotain millä täyttää ne samat keuhkot taas. Sementtiä tyttö kaktuskosketus, juostaanko kilpaa palkeenkieliin jäätiköllä? Kyllä kiitos ilman jalkapohjia.

Joka ikinen kerta kierrän vallihautojen toiselle puolelle pakoon rakastuneita aurinkoihmisiä, katseeni immuuni pelkälle loisteputkivalolle. Ja kaunis pimeä, se teki musta kovin ruman ja sähköiskutukkaisen

nyt pelkään kuollakseni vain sitä hehkua jota hän on piikittänyt suoniinsa
mä rososiiviksi kärpäspaperiin

ja pakkasen jäädyttämät sormenjälkilabyrinttini päättymässä uusiin umpikujiin

löydänköhän hänet enää milloinkaan

(ehkä

- no hei ehkä en)

science fiction

2011-12-13T00:54:00.000+02:00

Hän ottaa tehottoman ibumaxin alkaessaan ajatella liikaa
se on lempein tapa vaientaa perhoset, pilkkoa siivet happoon ilman väkivaltaa
se on maanantai ja elektroniset kummitukset

Hän puukotti ikkunaruutujaan viidesti,
osaa nykyään teeskennellä varsin hyvin olevansa ainoastaan huonovointinen
- ei hypnotisoitu, koskaan

mutta ne toiset silmät ne vasta ovatkin aika huikaisevan peuranmustat silmät haluaisin ymmärtää niitä silmiä joskus enkä tulla tallotuksi, vaikka sen toisen kengänpohjissa onkin salmiakkikuvioita ja mä luen kasvojesi kuvaa iltasaduksi tänäänkin

Hän taitaa olla aika kaistapäinen.

koko kaupunki näytti mädältä appelsiinilta

2011-12-03T22:55:00.000+02:00

Peter Pan vihaa minua enkä enää koskaan pääse lastenlipulla valehtelematta.

Yllätyskuperkeikka kun

sukkani ovat niin mustat etten uskalla katsoa jalkapohjiani

hiiltynyt tunne ihon läpi verenkiertoon

kolibrinvauhtia läpättävään sydämeen asti

tunnen pyromaanista häpeää ajatellessani kaikkia niitä tulipaloja jotka syttyivät askeleistani kotimatkalla, KALLIO HIILTYY KARTIONMUOTOISENA HEHKULAMPPUNA LAUANTAI-ILLASSA

jossain on joku joka ajattelee jotain muuta kuin mua

ja voi luoja miten inhoan tätä tunnetta

Mutta siellä oli ihmismyrsky (sisäänpääsymaksu yksi kaunokirjoitusnimi ja särkyneet äänihuulet)

violettien strobovalojen sankaripoika hyräilemässä rakkauslauluja kitaralleen

ja minä kumosin pääni sisällön linoleumiin ja katosin ruohotukkaisten punkkarityttöjen ohi

ja unohdin etten oikeasti tahtonut tulla näin vanhaksi milloinkaan.

if i could have any job in the world i'd be a professional cinderella

2011-11-25T14:58:00.002+02:00

Rautalankabändit ovat inhottavia, mutta mä osasinkin soittaa oikeeta sahaa koko selkärankani pituudelta

rumiksi kuluneet nuotit

joku marraskuun uusiopimeä missä mä rumana kuin puolikuollut sypressi

se oli eilen eli viime talvena

Tänään

luovun viidettä kertaa väreistä
pelkään näyttäväni tässäkin mekossa raadonsyöjältä
silmäni pelkkiä halpoja kopioita vihreästä kivestä

Ei tämä mikään enne ole. Mä en osaa näyttää Ikarokselta edes pudotessani.

Raitiovaunu 8

2011-11-15T17:06:00.004+02:00

Tänään mulle tapahtui jotain elokuvamaista. En ole kovin hyvä kertomaan tarinoita, mutta ehkä se ei haittaa ja haluatte silti tietää. Mua itkettää vieläkin niin paljon että silmäni näyttävät vihreiltä sinisten sijaan.

***

Ensimmäinen juttu tapahtui muutama viikko sitten, se oli yksi niistä päivistä jolloin piilotan peikkotukkani kuhmuisen mustan hatun alle ja leikin näkymätöntä tummien lasien takana. Ruma ja huono päivä. Osuin sattumalta kotimatkalla samaan bussiin tämän yhden tytön kanssa, joka istui jalat rintaa vasten vedettyinä ihan takimmaisella penkkirivillä kuunnellen kai musiikkia. Pääni oli tajuttoman kipeä enkä ole ihan varma, mutta mun mielestä se tyttö näytti hymyilevän. Jollekin muulle tai itselleen tai ei kenellekään, mua se kuitenkin piristi vähäsen ja siksi tahdoin kiittää. Revin siis sivun luonnoskirjastani ja kirjoitin punaisella kuulakärkikynällä "kiitos kun hymyilit :)" ja jätin viestini tytön viereen. Sitten livistin paikalta. Ajattelin että sillä tavalla olisi helpointa välttää oudoksuvat katseet tai väkinäisiksi muuttuvat hymyt ja muut sellaiset jutut, jotka surustuttaa mua yleensä. Mulle riittää tieto siitä että joku tajuaa tehneensä jotain hienoa.

Pahaksi onnekseni se tyttö, hymyilevä musiikkia kuunteleva ruuhkabussityttö, jäi heti seuraavalla pysäkillä pois. Oli ehkä kiusallisinta ja hävettävintä ikinä kävellä sen ohi. Me ei sanottu toisillemme mitään, mutta meitä molempia hymyilytti ja mä olin enemmän kuin kiitollinen aurinkolaseistani. Koska, no. Maailman pahin punastuminen.

Tänään sitten. Olin taas matkalla kotiin, tosin tällä kertaa otin ratikan enkä bussia (tykkään ensimmäisenä mainituista noin tuhat kertaa enemmän). En oikeastaan kiinnittänyt kanssamatkustajiini sen erityisempää huomiota ennen kuin pysäkkini tuli, mutta sitten. Noustessani paikaltani lähistöllä istunut ruskeasilmäinen nätti tyttö ojensi kätensä ja antoi mulle taitellun lapun. Sen päällä luki sinulle. Meni hetki (ja toinenkin) ennen kuin tajusin mistä oli kyse, että mun edessäni oli se sama tyttö joka oli hymyillyt mulle monta viikkoa sitten ja joka hymyili taas ja kiitti mua päivänsä pelastamisesta enkä mä osannut tehdä mitään muuta kuin tuijottaa. Ei mulle tapahdu tällaisia juttuja. Sitten halasin sitä hölmösti koska halusin ja kompuroin ulos ratikasta. Ja itkin.

Musta vähän tuntuu että... joo. Rakastan ihmisiä tällä hetkellä niin hirveän paljon että tekee kipeää.

karikatyyrikuva

2011-11-11T21:30:00.002+02:00

Osaan surra vain lujaa ja vähän vielä lujempaa. Se aiheuttaa hankaluuksia.

Päällimmäisenä ajatuksena miten ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle jotain tällaista, miksi mä sotken kaiken aina näin pahasti ja sitten mä karkaisin salaa Ecuadoriin ensimmäisen saippualaivan mukana. Pelkään hajoavani omenanväriseksi mädäksi eteisen peiliin. Nilkkani on nyrjähtänyt ja särkylääkkeet lopussa.

Niin. En tiedä mitä sanoa, mutta mua nukuttaa. Paljon.

Viime aikoina mua on ilahduttanut nämä jutut:

- poika, joka soitti rautatieasemalla harmonikkaa
- Kalliosta löytyvä auringonkukkamaalaus, jonka joku on ripustanut korkealle puuhun (tykkään ajatuksesta niin paljon, että aion ehkä joskus kähveltää sen (idean, en taulua))
- vihreätukkainen ystäväni, jonka takia laukkuni tuoksuu mandariineilta
- Robert Smith sellaisessa hölmössä pörröisessä haalarissa Why Can't I Be Youn musiikkivideolla
- ne yhdet portaat Akateemisen Kirjakaupan takaosassa
- Neil Gaimanin Sandman
- "Hei, sä olet Kellopeliappelsiinin Alex!"

Siksi vain kun unohdan melkein joka päivä että joskus on syytä hymyilläkin.

lumous kuulosti kauniimmalta

2011-10-26T00:41:00.001+03:00

kuuntelen valkosolujani
joiden mielestä olen aivan liian nuori heräämään vegetatiivisesta tilastani

minä en tiedä

miksi nilkkojani ei voida sulkea nimettömän ja peukalon muodostamaan kehään
vielä vuosiin
- tai ikinä

vaihtaa olomuotoa ja planeettaa

2011-10-16T14:08:00.001+03:00

Olen salaa laskenut missä lämpötilassa ihmisruumis sublimoituisi. Hups, äkkiä iho antoi myöten ja kiskoi alleen viisi konekivääriä ja räjähdysherkkiä lisäsydämiä. Vähän niin kuin sodassa, kuiskaa hän. Tunnustelen reunoja hihojeni alla ja voin pahoin.

Tyttö on melkein läpinäkyvä ja tuoksuu ihan delfiininväriseltä saippualta. Se vie varjon verran tilaa takanani. Mä vihaan sitä.

En pidä kemiasta (siitä tytöstä) enkä siitä miten mua kohdellaan kuin luovuttajaa, vaikka reisilihaksiin asti ulottuvat repeymät olivat aina olleet nimettömän muukalaisen eivätkä mun. Jossain nielun kohdalla on kipeä uloke ja sormet ristiin (vilpilliseen rukoukseen ei-kenellekään) kun yritän kutsua satakieltä esiin pimeästä - enkä osaa puhua.

Eilen kirjaston vessan valo oli tosi sininen. Erotin silti verisuoneni.

our hearts beat now but it's only noise

2011-10-08T19:36:00.001+03:00

Joku sanoi hei enkä ole päiviin ollut mitään muuta kuin no moi khhköh ja viisi tapaa imitoida mustatakkisia lintuja.

Niitä on parvittain kurkussani. Älkää pakottako mua puhumaan.

Silti toisinaan haluan repiä jokaisen luomen irti iholtani ja polttaa jäljet kiinni mutta tietenkään en tee mitään sellaista vaan säpsähtelen itseni lattianrakoihin ja jalkalistan taakse kun tee tulvii emalipannun yli eikä onnistu häätämään yhtäkään siivekästä. Ja sahalaitoja. Paljon sahalaitoja.

(Olen kai hirvittävän yksin ja säälittävä. Pääni vain on niin täynnä intiaanikesää, etten jaksa välittää.)

Haluaisin osata kirjoittaa useamminkin, koska pidän teistä kaikista aika paljon.

unohdan olevani olemassa vain teoriassa

2011-09-23T21:59:00.002+03:00

solmin itseni rusetille kukkalakanan alla ja leikin ruumishuonetta

mankelin läpi, ensin pää, sitten olkapäiden vinot kulmat
kuinka haluan takertua kiinni hiuksiini
keuhkoputken litistyessä yhdeksi kudokseksi
vaaleanpunaisen teinitytönsydämeni kanssa

on odotettava
että vasemman silmän takana oleva punainen piste kuivuu lopullisesti
ei monistaisi kuvaani

traumaantuneiden suoniin viittä eri kemikaalia

ja

kynsillä
varpaat pois

ettekä te koskaan pysty mua nimikoimaan

villapaidan sisällä sata ruumista

2011-09-16T20:46:00.000+03:00

Sirkuksen tähtisiniseen laatikkoon piiloutunut nainen sahataan keskeltä kahtia kellon ollessa kuusi
kaunis syy upottaa hymykuoppiin viisisataa helminauhaa

(kun jotkut tekevät tuhostaan taidetta
olen tottunut olemaan sirpaleita vuorokauden jokaisena sekuntina)

ja jos tämän on oltava vain yksi uusi taikatemppu kirkasvärisistä kuvista
tahtoisin sanoa muutakin

että typerä sydän tuntee yhä viehtymystä lohkeileviin luukulmiin ympärillään
etten osaa sormeilla pulssia hiljaiseksi oikeista kohdista
nivelten alta
valtimoista

jostain

ja tarinoita siitä, kuinka paljon vihaan tällaisia päiviä ja sitä että myöhästyn aina busseista ja unistanikin

ennen kuin kasvatan selkääni tuhat mannekiininjalkaa ja juoksen

en tiedä miksi kerron tämän

2011-09-10T13:18:00.000+03:00

Päiväkirjani sivut ovat niin täynnä mustia irtokiharoita, etten ole varma onko tämä kahdeksas tiistai peräkkäin vai sittenkin sellainen päivä, jolloin seinänaapurini soittaa valsseja rämisevällä vinyylisoittimellaan ja joku kävelee korkeissa koroissa pitkin selkärankani poikkileikkausta.

(Ominaishajuni on kuulemma kadonnut maalinhajun alle, mutten ole ihan varma jaksanko uskoa sitä.)

Äiti palasi viime sunnuntaina tutkimusmatkoiltaan ja tänään se lähti jälleen kaksi matkalaukkua mukanaan. Pelkään salaa sitä päivää, jolloin se huomaa tarvitsevansa kolmannenkin ja muuttaa pysyvästi Euroopan halki risteilevien lentokoneiden luo. Mutta ei tämä haittaa. On puhelin ja pikavalinnassa jonkun numero ja sähköjohdot täältä pois ja Audrey Tautoun himmeä kuvaruutuhymy, joka ei katoa.

Mikään ei taida haitata enää.

paitsi vanha haljennut karttapallo
josta kiskoa mantereet irti pitkinä suikaleina
barcelonan alla kuhmuista muovinvalkoista

paitsi halkemat minun maankuoressani
vaikka ne katoavatkin aina ennen joulukuuta

tyttö turkiskuoriainen

2011-08-26T19:55:00.001+03:00

Mustan mekkoni helmataskussa on aina sitruunapurukumia, vanhoja kirjastokuitteja ja kolikoita, joita en koskaan muista lahjoittaa toivomuskaivoille. Kilisen kävellessäni.

(Ja mun viiden peninkulman kengissäni (jalanjäljet nurinpäin) on teräviä kiviä. Aina.)

Tänään löysin sellaisen kaivon sijaan pienen ketun, joka makasi tiellä silmät ummessa. Aloin voida pahoin vaikka renkaanjäljet ruosteisenruskeaksi kuivuneella asfaltilla olivat vielä näkymättömissä enkä oikeastaan nähnyt mitään muuta kuin valkoisen hännänpään ja ohimolla horjahtelevan kovakuoriaisen, joka rapisi sokeana kuin kolmas pupilli

Ajattelin, voisin olla yksi ~~niistä~~ moottoriteiden kettulapsista jos vain yrittäisin vähän enemmän.

Sitten menin kotiin, keitin teetä ja itkin vähäsen. Eiväthän hiukseni ole punaiset.

tämä on lokakuu

2011-08-17T17:03:00.000+03:00

Tunnen kasvavaa klaustrofobiaa omassa ruumiissani. Kehossani. Tässä ihon ja huokoisten luiden muodostamassa kammiossa, joka ainoana pitää pelkoni suonensisäisenä. Valo pysähtyy käsivarsieni pintaan läpäisemättä niitä, laskee luomia. Minä en katoa. Tämä ei ole reilua.

Tuoteselosteessa kehotetaan puremaan tytön nilkoista irti verevät puolikuut silloin kun se alkaa näyttää liian onnelliselta. Jalat lonksuvat rusettikengissä enkä tiedä mitä raiteita seuraamalla pääsisi kotiin. Sidon varmuuden vuoksi hiuksiin kaksituhatta ilmapalloa (kuumailmapalloa, ontoksi puhallettua planeettaa), jotta päänahka repeäisi mahdollisimman monesta kohdasta. Kallon luita on miljardi, osaan murtaa niistä jokaisen.

Miksiköhän olen näin tällainen?

(Oikeasti haluaisin vain uuden mustan muistikirjan ja olla kaikista peikonpoikasista onnellisin.)

auringosta itään ja kuusta länteen

2011-08-11T15:14:00.001+03:00

Kaikkia pelkojaan ei voi nimetä
tätä en edes haluaisi

Kiilattuani satukirjan ikkunan ja karmin väliin, olen kyhjöttänyt sälekaihtimien takana piilossa ja yrittänyt turhaan kutsua iiriksien kadonnutta väriä esiin. Punaiset langat tahtovat peittää sen, joka ennen oli sinistä, harmaata ja vihreää sammalta, värejä silloinkin kun mua itketti liikaa ja kaikki oli pelkkiä läpikuultavia kalvoja ja tummia tahroja. Tämä on se kohta tarinasta, jota en koskaan ymmärtänyt.

Luku I

Osaan houkutella pedot luokseni appelsiineista löydetyillä kivillä ja kätkeä vieraan maan tomua karistavat kenkäni katseilta.

Luku II

Nieluun ei saa jäädä hiutaleita sinisestä lakasta tai minuun yhtäkään palkkamurhaajan merkkiä. Siksi ikkunani painuu lukkoon aina öisin.

Luku III

Antakaa viimeisen viikon mennä nopeasti, niistä on tullut äkkiä kovin paljon rumempia. Öistä. Minusta. Saduista. En ole harrastanut luonnollisia kuolemia aikoihin.

i know you love the song but not the singer

2011-08-03T20:45:00.003+03:00

Tiilenpunaisen tornitalon kukkapenkissä oli niin paljon kirvoja ja siniraidallisia mariannekääreitä, etten uskaltanut pysähtyä kuin hetkeksi. Joku oli kylvänyt multaan suklaakaramelleja sydämen muotoon, ainakin bussipysäkillinen nauravia tyttöjä horjui viinikumimakeispuun yläoksilla. Yksi ojensi kätensä (kynsissä oranssia lakkaa), mutta silmäni näkivät vesilätäkön pinnasta mitä voisi tapahtua. Pakenin. Olisin ehkä löytänyt leppäkerttujakin jos vain olisin katsonut tarkemmin. Surettaa etten ehtinyt.

Kesä 2011 on ollut aika kurja. Loman jälkeen en aio ikävöidä loputtoman sotkuisia, tukahduttavia öitä tai järviin kadonneita kasvoja, joiden jälkeen olen ollut kumman yksinäinen. Nyt tarvitsen ainoastaan syksyn ja tuhat tekosyytä laulaa kaikki lauluni mollissa. Pohjimmiltani olen silti se sama tyttö, joka tahtoi pitää leikkimökkiä palatsina ja eksyä yhden huoneen valtakuntaansa. En tiedä onko se kovin hyvä asia.

Mutta. Jos viimeinen suunnitelmani pysyy hengissä, otan ruusukuvioisen yöpaitani ja hammasharjani ja kulmista kuluneen matkalaukkuni (viisi vuotta vanhoja perhostarroja korkkipinnassa) ja lähden katsomaan kauhuelokuvia koko viikonlopuksi. Odotan. Kunpa mikään ei menisi enää vikaan.

niskahiuksissa kaardemummaa

2011-07-24T12:52:00.000+03:00

Ne olivat junien siniset penkit ja loisteputkivalot seinillä, kun nimetön poika tahtoi demonstroida sydänkohtauksen toisen keholla, varastaa aorttaläpän värinän mustaan nauhuriin. Viisi euroa äänitteeltä, kuule kuinka tyttö rakastuu uudestaan uudestaan uudestaan uudestaan uud-

Sivustakatsojat jäivät kyydistä ennen keskustan mukulakivikatuja (ne kaksi jatkoivat näytelmäänsä vielä pitkään)

kengissäni jalkaholvin alla
sain pitää valkoisten sukkahousujen värin ennallaan
ja hymyilin vähäsen

Tein lupauksia:

♥ Jonain päivänä aion itsekin hengittää avaruusaikaa, ripustaa asteroideja jokaiseen ripseeni. Luomet edellä betonin läpi ja kylkiluukaltereiden raoissa kauniita kaloja vettä silppua.

♥ Saan ottaa metallinmustat enkelinpuremat ylähuuleeni vasta sitten joskus. Siihen asti pitäisi pärjätä ilman paahtoleipää ja aamuöisin ikkunalaudalla murusteltuja kaurakeksejä. Surkeus.

♥ Lakkaan olemasta se hömelö otus, joka väritti huulensa sinisellä permanenttitussilla vain koska luuli sen näyttävän siistiltä. Tai se, joka leikkaa yhä hiuksistaan töyhtöjä silkkinauhoin solmittaviksi ja lähetettäviksi kaikille niille, joita ei ole olemassakaan. Niin tehdään vain vanhoissa kellertäväsivuisissa kirjoissa, joihin jäi vierailustani varjoni muotoisia reikiä.

pst, Kuolleet intiaanit - Kuka puhuu suullani?

saksilla

2011-07-15T17:29:00.003+03:00

Hänen sanojensa jatkuva uloshengitys on pudottaa minut alas varpailtani. Sen voi lukea mustekynätahraisista sormista ja kauluspaidan irronneista napeista - jos astut yhdenkin askeleen vinoon, vajoat asvalttiteiden suonsilmiin. Olen siitä asti pelännyt saksenmuotoisia varjoja ja teidän kiilakoroistanne jokaista. Ehkä juuri siksi oli vuoroni kuolla hiuksissa ohdakkeita sulkasimpukoiden sijaan. Valehtelen itselleni siivet meriheinästä.

Todellisuudessa minulla ei ole varaa menettää enää ainuttakaan elämää. Ei edes sitä, jonka aikana istutin punaisia juovia kaikkialle mihin koskin ja olin tummien lasieni takana kalpeampi kuin koskaan. Marraskuu on muuttanut sisääni ja tahtoo tehdä selkärankaani solmun,

MIKSEN MUISTA SIITÄ MITÄÄN MIKSI TE KATOSITTE MIKSEN OLE ENÄÄ MIKSI AU PARSINNEULAT

Hän näytti melko vääristyneeltä akvaariolasin läpi.

(syökää) ontoksi

2011-07-09T02:40:00.000+03:00

Eilen join teeni ilman makeutusta. Sokerikiteiden sijaan harjasin hiuksiini hunajaa ja hyönteispyydyksiä

viisi kultaista
kahdeksan meripihkaa
ja yhdet vangiksi jääneet siivet

enkä lakannut hymyilemästä edes silloin, kun lukit ja tuhatjalkaiset mursivat kitiinisiä reittejään otsalohkoni läpi, istuttivat aivoihini syövän ja purivat hermosäikeeni palkeenkielille. Jaksan yhä odottaa

jaksan odottaa koiperhospitsiä ohimoille ja ohueksi kuluvaa ihoa, jonka läpi erottaa sydämensykkeen jäljet ja ohentuneen veren

tänäänkin juon teeni ilman makeutusta

(niiden jalat pistelee)

väritin sääriluut hiilenmustalla esiin

2011-07-01T15:14:00.007+03:00

Jos tämä olisi satu ja oikea nimeni Ronja, sulkisin luomet aina keskiöisin. Silloin korpit eivät uskaltaisi varastaa silmiäni, sillä ne ovat m i n u n omani. Ne ja punainen kajo ihon läpi. (Omaani silloinkin, kun peilissä asuvan pesukarhutytön sormenpäät ovat kylmää lasia ja vyötäröni liian leveä katsottavaksi.)

kurkkumätä

tuberkuloosi keuhkoahtauma skolioosi

jalat menee hyi takkuun

eikä minua nukuta vieläkään

(Toisinaan tahtoisin ihan normaalin perheen, jolla olisi tapana kokoontua sunnuntai-iltaisin olohuoneeseen rakentamaan palapelejä tai juomaan inkivääriteetä. Äitini on niin usein ulkomailla, etten oikeastaan edes muista minkälainen ääni hänellä on. En tiedä muistuttaako se omaani. En tiedä olenko koskaan sanonut kenellekään heistä mä rakastan sua. ~~En tiedä tarkoittaisinko sitä.~~

"Ai niin,olis parempi että lähtisit viikonlopuksi pois kotoa. Etsi joku paikka, okei?"

Enkä mä tiedä sitäkään, minne helvettiin mun pitäisi mennä näin lyhyellä varoitusajalla. Tukehduttaa.)

tuokaa saapuvat junat

2011-06-24T10:24:00.000+03:00

yhtäkkiä pää onkin niin täynnä pölyä ja makeisia

etten huomaa nimenneeni luomia (arpia, suklaapisarapisamia) kuolleiden tyttöjen mukaan

käveleväni kenkäni korkoja korkeammalla
piirtäneeni jalkapohjaani voodoo-nuken
lopettaneeni lasinsirunvihreiden teiden väistelemisen

(ja yhden eebenpuunvärisen sydämen.)

Kohta lähden rautatieasemalle. Ja sitten!

i've got pills cause you're dead

2011-06-14T22:51:00.006+03:00

Lauantaina olen kirjoittanut tätä blogia tasan vuoden. En ole oikein koskaan jaksanut pysyä samassa paikassa näin pitkään, ja siksi ajattelinkin tehdä jotain mitä en oikeasti uskaltaisi - kertoa itsestäni vähän enemmän.Tavallaan. Ainakin lupaan yrittää.

♥♥♥

Olen syntynyt vuonna 1994 joulukuun toisena päivänä. Mulla on pörröiset hiukset, jalat kokoa 38 ja kivat mustat aurinkolasit, jotka tosin rikoin pari päivää sitten. Asun seitsemännessä kerroksessa ja mun ikkunani takana lentelee joskus pääskyjä.

Olen huono olemaan onnellinen, vaikka haluaisinkin vain nauraa ja letittää hiuksiani ja unohtaa ne jutut jotka olen menettänyt. Enkä tiedä, sillä onhan mulla kuitenkin paljon asioita joiden takia hymyillä. Asun kaupungissa joka kesäisin on ihan hirveän kaunis. Mulla on viidenkymmenen levyn kasvava kokoelma ja vanha rämisevä mankka ja sininen öljyväritahra nenässä. Mulla on joku sellainen, jolle soittaa vaikka keskellä yötä ja joka kuuntelee kaksi tuntia puhelinlangoilla hiipivää vollotustani ja joku jonka kanssa nauraa kun tajuan miten hölmöltä kuulostan kun sanon vihaavani maailmaa. En mä oikeasti vihaa sitä. Tai elämää. Tai ketään.

Valehtelen aina liikaa kun puhutaan vihaamisesta. Ainoat asiat mistä en pidä, ovat epäoikeudenmukaisuus ja minä.

se on suunnitelukirja numero kolme ja Nikolaksen silmät. Nikolas on toinen päähenkilö scifikohellustarinassani, jossa sanomalehdissä on vain kuolinilmoituksia ja etsintäkuulutuksia kadonneista lapsista ja jokaisella kansalaisella oikeassa ranteessaan viivakoodi.

Pidän huvipuistoista. Pidän sellaisista sukista, jotka yltävät venymättä yli polven. Pidän leveähelmahameista. Pidän nuhjuisista bändipaidoista. Pidän saduista. Pidän Edgar Allan Poesta. Pidän kirjasta nimeltä Birdy. Pidän permanenttitussien tuoksusta. Pidän puhtaan pyykin tuoksusta. Pidän Linnanmäen Kummitusjunan tuoksusta. Pidän Electro Hippiesista silloin kun päätä särkee. Pidän punaisesta sateenvarjostani. Pidän hölmöistä lapuista, joita joskus jätän busseihin. Pidän tatuoinneista, jotka liukenevat veden mukana lattiakaivoon. Pidän kauneuspilkuista. Pidän siitä kun joku kampaa hiuksiani ja sanoo leijonanharjatytöksi. Pidän livejournalin bändificeistä. Pidän hassuista korvakoruista (vaikka korvalehteni ovatkin ehjät). Pidän vinyylilevyistä. Pidän ahaa-elämyksistä. Pidän hitaista aamuista, jolloin ketään ei ole kotona ja tee on hyvää.

Pidän siitä pojasta, joka luisteli humaltuneena Kallion katuja huutaen perääni "Etsä koskaan harjaa tukkaas, hä?" Kaksi vuotta sitten olisin sen takia ollut valmis leikkaamaan hiukset ihan lyhyiksi tai itkemään koko päivän, mutta tällä kertaa vain pistin kädet nyrkkiin enkä sanonut mitään. Ehkä itsetuntoni on pikkuisen parempi kuin silloin. Ehkä.

Pidän kiinnipitämisestä. Ja eniten siitä, kun joku pitää musta kiinni.

katkoviivoja pitkin

2011-06-05T12:22:00.000+03:00

Juuri nyt on sellainen olo, etten enää koskaan tule ikävöimään ketään. Vähän kuin huminaa siellä missä joskus oli jotain. Pääni. En taida haluta uutta

en vaikka sain viirusilmätytön puhelinnumeron
vaikka istuin eilen talon katolla ja nauroin
vaikka viisi tupakkaa tumpattuina ranteisiin (luodinreikinä verisuoniin)
vaikka hiuksissa viisi ikuisuustakkua
irronneita ripsiä
ja elokuvalippuja

Tämä taitaa oikeastaan olla aika hyvä hetki kadota meren toiselle puolelle ja sulkea liikennevalosilmät. Oksettaa.

ps, haluaisin näyttää samalta kuin hän
olla aavetyttö ja vähän punatukkaisempi

men älskling, vi ska alla en gång dö

2011-06-01T19:03:00.000+03:00

sydämeni läpileikkaus on muhkuraista kudosta
kun paperinukke lasittaa rintakehään ikkunan
ja siinä mun toiveeni ja pelkoni ja satuni
(ikioma hemoglobiinini)
kaikkien nähtävinä

~~kadehdin imperfektinä niitä ohikulkijoita, joiden luut liikkuvat silmäneulankeveinä~~
~~ihoni muistaa rautatiet jyrsimässä kantapäitä auki~~

miksi sen on aina satuttava niin helvetisti?

meidän ei anneta nukkua

2011-05-03T19:55:00.004+03:00

Olen melkein väsynyt odottamaan sanoja joita en koskaan saa kuulla. Ja, no, kai se sattuu aika paljon, eikä se kuitenkaan mene enää niin. Haluan katkoa hiuksia, en raajojani.

(Oikeasti olen hirveä pelkuri enkä uskalla vieläkään avata suorakaiteenmuotoista valkoista rasiaa, johon on painettu viivakoodi 7 046260 102989 sellaisella fontilla joka tuntuu sormissa. Jos saisin itse päättää ne asiat jotka tulevat lopulta tuhoamaan mut, olisi tämä aika korkealla listalla. Kolmosena ehkä. Ensimmäisenä olet aina ollut s i n ä, tiedäthän. (Hukkuminenkin on helpompaa kun on letittänyt hiukset täyteen värjättyä lasia ja täyttänyt taskut näkinkengillä.))

Mulla on suunnitelma. Maalaan huulipunalla kasvoilleni vesirokon ja olen kipeä vielä huomennakin ja joka päivä niin ettei mun tarvitse liottaa varpaitani turkoosinvärisissä hautavajoamissa enää ikinä. Koskaan. Tai antaa valon muuttua punaiseksi silmäluomien takana. Viime viikolla olisi pitänyt olla uintia enkä ole vieläkään keksinyt hyvää tekosyytä miksi nukuin silloin Murmelin huoneessa enkä kaakelilattialla. (Mitä mun oikein pitäisi edes sanoa? En tiedä yhtäkään niin hyvää valhetta, joka selittäisi kolikonkokoiset tulisuudelmat näkymättömiin. Saanko mä vain lähteä kotiin?)

Ja teille jotka välitätte, saatan vähän aikaa kirjoittaa sanani jonnekin muualle, päätä särkee kristallipallokuvista ja tällä hetkellä vihaan tätä blogia ihan liikaa. Nähdään silti joskus. Pian.

P.S. Helsingin keskustassa asuvat, katsokaa taivaalle. Kuumailmapallot ovat kivoja.

viisikymmentä verkkokalvoa

2011-04-28T19:34:00.001+03:00

syöpynyt

satuillut

ollut happohyökkäys ja syyskuista sysimusta

purkanut ääriviivojen pehmeää nauhaa (hv)

kuollut liikennevaloihin

ja itkenyt vähäsen lopputekstien aikana

Pöydällä on kuukauden annos Sepramia. Kaksikymmentäkahdeksan. Reseptillä saatuja. Jotain. Luoja mua pelottaa ~~entä jos jää vain tyhjää kun juuret ja hyönteisensiivet siivotaan pois päästäni sillä mulla ei ole mitään muuta~~ edes katsoa, lääkkeiden käyttäminen kuulostaa ihan liian vakavalta ja todelliselta enkä mä edes ole niin ahdistunut että tarvitsisin mitään. Paniikki on hiilidioksidia ja variksennokkia silmäkulmissa.

Ei tätä. Halusin olla se, joka kiskoo muita meteoriittien alta, en se, joka tarvitsee apua ja valkoisia pysyäkseen kunnossa.

Musta on jo imeytynyt sukkien läpi vereen. Tästä tulee kroonista.

kuulen

joku sanoo

"sulla on pöllön naama

siis pääset meidän mukaan lentämään

kierretään toi raato

se on ihminen

sen
liha

pahaa"

miksi hymyilin

2011-04-21T19:29:00.001+03:00

♥ Teitä on jo yli 70. Kiitos. Niin kuin ihan oikeasti.
♥ Joku laahaili Kallion katuja valtavan kameransa kanssa ja kysyi englanniksi saako punatakkisen tytön polttaa filmille. Kyllä sai. Piparkakkutalon kylkeen jäi jäljet varjostani.
♥ Filosofityttö kävi Helsingissä ja lupasi että saan karata sen luokse Kouvolaan ihan milloin vain. Ja lainasi jänniä kirjoja. Ja kirjoitti käteeni Kunhan trollaan!!!.
♥ Robert Smithillä on tänään syntymäpäivä.
♥ En ole käyttänyt tulitikkuja kolmeen päivään. En ole rikkonut mitään ketään kolmeen päivään. En ole nauranut (hysteerisesti vähän kuin tragikomedioissa) kolmeen päivään. Se on melkein ennätys.
♥ Appelsiinisorbettia aamupalaksi ja vadelmajäätelöä puoli kahdelta. Se ei tuntunut kovin pahalta. Ollenkaan.
♥ Shotgun Club,Veil Veil Vanish ja Dino Mansik ovat suloisinta musiikkia vähään aikaan.
♥ Joku II oli kirjoittanut kaulaansa suukko tähän. Ä:n pisteet olivat sydämiä, mä leikin sokerikohtauksia bussin ajaessa ohi ja hyräilin vähäsen.
♥ Varpaankynsissäni on sata opaalinsirpaletta, ne hohtavat jos kävelee mustesilmälätäköissä ilman kenkiä. Jos uskallan, teen niin kohta. Ehkä. Joo.
♥ Puhun sinisiä ja olen muutenkin ihan violetti.

[he he]

pelkään vain varastaneeni tämän päivän joltakulta

punasiirtymille

2011-04-16T17:20:00.001+03:00

En tahtoisi kulkea röntgensäteiden alta. Luunmurtumani ovat liian rumia.

Keskikokoisen huoneen tyhjäksi hengittämiseen on mennyt melkein neljä vuotta. Kulutan maailmaa puhki vaikken tekisi mitään muuta kuin laskisi luomia ja mustelmia jaloistani ja itkisi kun kaikki väri katoaa liian nopeasti ihon alle, veri suoniinsa ja kudosneste onkaloihinsa ja voi kun olen ollut surkea hyönteinen viime aikoina. Niitä löytyy lisää lasien takaa, kuolleita.

siipiäjalkojarypistyksiäharsoja

Kolmelta öisin ei nukuta. Värttinät ovat oppineet puhkomaan reikiä uniinkin ja kuumailmapalloista, sanomalehtikaupungeista ja lihansyöjäkasveista on tullut pelkkää lukinverkkoa. Todellisuus ei himmene enää eikä täällä ole muita ikkunoita kuin se jonka läpi ei saa kulkea. Minä lupasin. Se vain on vaikeaa kun on ikävä ja tuntuu tältä /vaikeaa muidenkin ollessa lasisia /vaikeaa ilman ajankääntäjää / vaikeaa ilman teitä

joille heroine ei tarkoittanut sankarittaria

2011-04-09T19:20:00.003+03:00

Keväisin on kiellettyä olla alakuloinen, mutta mulla onkin punaiset kenkäni ja kulissihymyni ja sitten karkaan ulos ennen kuin ehdin taas muistaa miksi itkinkään viime yönä ihan liikaa. Suolavesi ei purrut kyynelkanaviani reikäisiksi itseni takia vaan jonkun muun, jonka sanat läpivalaisevat niin terävästi että hiusten latvat palavat mustiksi. Hiiltyneiksi.

Ansaitsin tämän.

Mä kaipaan niitä aikoja, jolloin karttapalloa ei erottanut pimeässä ja sitäkin kun varjojen takana olimme osa Australiaa, me kaksi ja silvotut pehmolelut. Ja sua. Mutta ei sellaista ole enää koska mun anteeksipyyntöni ovat aina olleet liian laimeita ja riittämättömiä ja voi miksi en saa henkeä, olenpahoillaniolenpahoillaniolenpahoillaniolenpahoillaolenpahoillaolenpahapahapahapa-

Selkärangan nikamat kiedottu alumiiniin, haavojen punaiset huulet suudelmina silmukoina vittu spiraaleina liian lähellä ja mä_olen_maailman_rumin_vainaja_sukellusveneitä_hauta-arkkuja_kuolemaa

Et ansaitsisi tätä.

varjokuvailija

2011-04-05T21:07:00.003+03:00

Suupieleni on helppo tiirikoida auki yhdellä hymyllä

ehkä silläkin, kun vain sitoo nimettömän ympärille silkkinauhaa viisi metriä

jättäen langanpäät tallaantumaan korkojen alle

joskus käskin pupillinmustia piilottamaan arpikarttansa, vaan ääneni ei ollutkaan

onneksi iirikset osaavat repeytyä irti juurineen.

♥

(Leikitään leikkiä nimeltä Huominen, musta tulee isona paha graffititaiteilija ja salamatkustaja.)

silmät kiinni eksytään

2011-04-01T20:18:00.000+03:00

Hei, tänään ei ole yhtäkään tarinaa siitä miltä tuntui leikata kynnet ihoa myöten pois ja kasvattaa sormenväleihin korpinsulkia. Sekasotkua ja lankakeriä vain, niin, ja vihreissä silmissä asuva katse vaikka oikeasti olenkin ihan sininen. Tukehduttaa.

En ole tottunut kirjoittamaan tähän blogiin mitään ilman tietynlaista varautuneisuutta, mutta ehkä nyt on ihan korkea aika opetella ja leikkiä vankikarkuria. Niin mä haluaisinkin tehdä. Ehkä. Huomenna. En ilman jotakuta joka istuisi mun kanssa junan viimeisessä vaunussa ja jonka olkapäähän saisi nojata kun alikulkusillat pimentävät värit. Miksi kuunpimennyksiä on niin paljon? Niistä lähtee maku (ja väri) ja valojen palattua ääriviivani eivät ehkä olekaan enää olemassa.

kirjoitin historian kokeessa kolme kertaa konservatismin väärin (converseja!) ja mietin teitä

Musta melkein tuntuu siltä kuin olisin pilaamassa kaiken kauniin elämästäni käyttäytymällä näin, olemalla takkuinen ja väsynyt ja mielipuolinen ja harvinaisen kusipäinen otus sellaiseksi, joka ei oikeasti osaa puhua oikeissa tilanteissa oikeilla sanoilla oikealla äänenpainolla oikealla millään. Joka vain on ja tuijottaa ja kiskoo polvisukkia ylemmäs jottei kukaan vain näkisi että alempana oleva nailoni on enää pelkkää seittiä.

Pelkään sitäkin, että jossain joku jonain päivänä ei enää jaksakaan odottaa mua.

Ehkä mä vain olen harvinaisen taitava tuhoamaan muita. Muita ja itseni.

Anteeksi.

omenavaras

2011-03-26T19:48:00.001+02:00

Inhoan olla se tyttö, jonka sormenpäitä pakkanen tai kitarankielet eivät ole kovertaneet ontoiksi ja joka lisää sydämen jokaisen lauseensa perään. [♥] Se on oksettavaa. Hirveän rumaa.

Sekin on rumaa, että sanoja on ollut koko viikon ajan niin vähän että ne pystyy laskemaan.

Kaksisataaviisikymmentäseitsemän.

Kirjoitin jotain hölmöä puiston penkillä nukkuvasta laulajapojasta ja kitaristista, joka salamatkustaa tavarajunissa osavaltion rajojen yli. Kaksisataaviisikymmentäseitsemän, eivätkä he edes ehtineet tavata toisiaan. Hampaat ovat sokeripaloja jotka liukenevat pois, jos vaikenee liian kauan. Makeeta.

Ja kun kotimatkalla Kurt Cobain laulaa sydämenmuotoisista rasioista, tajusin miten valtava kiire mulle tulee jos tahdon saavuttaa jotain ennen kuin lähden. Varjoni ei paina kantapäillä grammaakaan, mutta olen silti aika väsynyt.

tänään ei olekaan torstai

made in china

2011-03-16T23:47:00.000+02:00

ihmisellä on kaksikymmentäneljä kylkiluuta [lat. costae]
- minulla umpisolmuni ja parillinen määrä näkymättömiä

hei au

ruosteiset instrumentit
perhoslaastarit
silmäterät

epilogin kulkiessa kaulavaltimon viertä hajanaisin mustekirjaimin

hei, au

kuunpimennys on maailman kaunein sana
ja minun aivan kohta

enää pitää vain

odottaa

rakastan

2011-03-12T20:14:00.001+02:00

Inhoan elokuvia joissa hyvät ovat kauniita ja pahat rumia. Inhoan väritettyjä ruumiita. Inhoan ikävöimistä. Inhoan monta vuotta vanhoja postikortteja joissa nimeni on kirjoitettu kahdella iillä. Inhoan päivää jolloin sataa ensilumi. Inhoan verta kynsien alla. Inhoan (vihaan) sarjamurhaajaani. Inhoan välimatkoja. Inhoan nauruani. Inhoan varpaitani.

Inhoan huhtikuun 17. päivää. Inhoan sitä että teesiivilä on aina kateissa. Inhoan vasenkätisyyttä silloin kun piirrän ja koko kämmensyrjä värjääntyy violetiksi. Inhoan mustaa smartia. Inhoan pilkkuja. Inhoan liitutaulukynsiä. Inhoan sitä ääntä joka tulee kun astuu lattialle unohtuneen levykotelon päälle. Inhoan sinistä kynsilakkaa hampaissa. Inhoan salaa kun äidinkielen opettajani väittää Ian Curtisia 27-vuotiaana kuolleeksi huumehörhöksi ja sitä myös, etten uskalla korjata hänen sanojaan.

Inhoan tauluja jotka eivät olekaan ikkunoita toisiin ulottuvuuksiin. Inhoan sitä että maailman näteimmät ruusutennarit ovat kokoa liian pienet. Inhoan välittää henkilöistä, joille on ihan sama hengittävätkö keuhkoni happea vai merivettä. Inhoan kaupunginosaa jossa asun. Inhoan puutumispistelyä. Inhoan jänniä kirjoja joista joku nero on repinyt loppuratkaisusivut irti. Inhoan olla näin vainoharhainen. Inhoan mustia sukkia (ja sellaisia sateenkaarisukkia, joissa on reikiä). Inhoan inhoamista.

(Emmasofia istuu tukka pörrössä ikkunalaudalla ja ulkona tuulee. Niitä mä en inhoa.)

ei nukuta

2011-03-07T23:17:00.004+02:00

cold-burning thieves drink the sun
and eat concrete
from our hands
umbrellas cover the world
and we sleep
in the rain
*
these stars that died in my pocket
should fill the holes that we put in your
head
*
my mind is
my mind is a pesticide

Kasvot ovat muuttuneet lyijylasiksi, maisema säröilee näiden päivien yllä ihan turhaan. On kamalasti halkeamia ja rotkoja. Avohaavoja. Pelottaa keikkua kantapäiden varassa verenpurkaumien reunoilla ja kuulostella epätasaista pulssia, joka ei tunnu kuuluvan kenellekään, se kulkee irtonaisena ohi suonien. Lääketiede ei sumenna katsettani tänään, mutta mua naurattaa silti, ihan kaikki. Hampaissa vihloo niin etten oikein uskalla hengittää, se kuulostaa hullulta. Kuin joku olisi varastanut keuhkoni ja puhaltanut ne täyteen pumpulia.

(Salaisuus, saisit pitää ne. Jos vain pitäisit hyvää huolta)

her electro blue voice

2011-03-04T00:16:00.004+02:00

Verenkierto. Terveydenhoitaja ripustaa käsivarteen (oikeaan, siihen kauniimpaan) piuhoja ja näyttää kummastuneelta tuijottaessaan liian pientä lukemaa digitaalinäytöltä, kulkeeko noin alhainen verenpaine suvussa vai urheiletko paljon, tuollainen tosin lupaa pitkää elämää, iloitsisit, ja mä vain pudistan päätäni ja nyin olkapäät piiloon hiusten taakse. Saatat sitten pyörtyillä jos jäät seisomaan liian kauaksi aikaa paikoillesi, naurahdus. Pinkit post-it-laput kirkuvat niin lujaa että ne on pakko pudottaa lattialle. Mulla on uudet punaiset maiharit ja riitasointuja peittämässä hymykuopat.

Joku on kirjoittanut koulun vessan oveen Ihmiselle maailmanloppu on se, että hänen lajinsa kuolee sukupuuttoon. Siksi sen täytyy. --- Hymyilin piirtäessäni indigonsinisellä promarkerilla sydämiä puupintaan.

Hampaat. Äiti katsoo kun kuljen tuttua reittiä lääkekaapille ja ravistan valkoisia syliini niin ettei satu enää niin paljon väärästä kohtaa ja silmät valehdellaan pysymään kuivina. Käskee avaamaan suun ja hymyilemään niin että helmiäinen hohtaa keittiön seinille asti -

ei viisaudenhampaat aiheuta oikeasti noin kovaa kipua, teeskentelet, huomenna kyllä varaan ajan hammaslääkärille ja sun suuhun tungetaan ainakin miljoona poraa ja skalpellia ja hammaslangasta hirttosilmukoita fluoria xylitolkohtaus kutittaa äänihuulet yskimään.

Laahustettuani takaisin huoneeseeni osasin kerrankin olla iloinen siitä että koko talo tulee olemaan ensi viikon ihan hiljainen ja olohuoneesta kaikuvat naurahdukset katoavat kauas kauas Berliiniin. Olen kovin yksin.

minun kahvitahrani perjantaissa

2011-02-25T18:27:00.002+02:00

Palkinnon saajan on tarkoitus kirjoittaa 7 satunnaista asiaa itsestään ja välittää tämä palkinto eteenpäin 15 ihmiselle.

Kiitos Camillalle, Faiblelle ja Lukolle. Tykkään teistä. (Ei välitetä siitä, etten oikeasti osaa kertoa itsestäni yhtään mitään.)

1. Joskus on kivaa vain istua keittiön pöydällä ja syödä pakastemustikoita kunnes hampaatkin ovat ihan siniset.

2. Ihailen eniten Bonnie Parkeria ja Clyde Barrowia.

3. Aina silloin kun on liian kova ikävä jotakuta, saatan kuunnella toisten lempibändejä vaikken itse pitäisikään niistä. En ehkä kehtaa kertoa kenen sanat löivät eilen rumpukomppia tärykalvoihini.

4. Olen osunut samaan bussiin Antti Nylénin kanssa jo kolmesti, enkä koskaan uskalla hymyillä. Itse asiassa olen melko varma ettei hän edes hymyilisi takaisin.

5. Perheelläni oli hetken aikaa oma purjevene kun olin seitsemän. Toisinaan (mutten tänään) ikävöin merta vähän turhankin paljon.

6. Olen syntynyt unelmanpäivänä, mikä on aika epäreilua. Unelmani eivät toteudu koskaan.

7. Näiden faktojen keksimiseen meni yli viikko enkä vieläkään oikein tiedä. Mitään.

Ja niin, annan tämän eteenpäin

emmasofialle
Annielle
Jossuttimelle
emmyloulle
Ketulle

ja teille kaikille, jotka ette ole vielä tätä tehneet.

♥

lastuja

2011-02-21T21:27:00.002+02:00

Te kaikki yli kuusikymmentä, hymyilisin jokaiselle jos vain tietäisin missä kasvonne ovat. Kiitos (kursiivikirjaimin).

♥ Koko päivän minä leikin kesää. Jätin kengät puoliksi lahonneelle kannolle (sille samalle) ja kahlasin syvässä lumihangessa Töölönlahti puiden takana, siinä kohtaa missä maa muuttuu puuteriksi ja varpaat risojen sukkahousujen alla kylmänkankeiksi. Kaupungin kauneimman naisen hatusta putoili mustia höyheniä suoraan kapeiden askelten painanteisiin ja päätin, että vielä joskus aion kerätä ne kaikki ja rakentaa pesän lumikinosten keskelle.

♥ Vehnänvaalea tyttö näyttää käsivarsiaan ja kertoo piirtäneensä kaiken valkoisen täyteen röpelöisiä nuottiviivastoja. Se ei aio laulaa enää koskaan.

♥ Pelastin kirjaston poistohyllystä Harry Potterin tummanpunaisissa kansissa. Vasta kotona huomasin vironkieliset sanat ja harmitti.

   "Miks see sulle korba läheb, kuidas ma pääsesin? Voldemort oli pärast sinu aega."
   "Voldemort", lausus Riddle tasa, "on mu minevik, olevik ja tulevik, Harry Potter."

   Haluan oppia lukemaan nyt heti.

(♥ Mulla on ihan hirveä ikävä aurinkoa[ni]. Taidan olla maailman säälittävin otus.)

kaupunki lumisadepallossa

2011-02-14T19:29:00.001+02:00

Takahampaita vihloo vähän vähemmän kuin eilen ja jos osaisin, kertoisin tämän kaiken ilman hieroglyfejä.

Haluaisin liittyä uneksijoiden armeijaan. Silloin mä voisin ostaa sata kiloa appelsiineja (vähän niin kuin se yksi tyttö siinä yhdessä kirjassa, jota luetaan aina keskiviikkoisin muttei koskaan sunnuntaisin) ja elää riippuvaisena c-vitamiinista niin kauan kunnes iiriksetkin peittyisivät oranssiin kalvoon. Olisi minä ja paksut seinät ja ylösnostetut sälekaihtimet ja sävyllä 710 tatuoitu alahuuli taipuneena hymyyn, vaikka tikit muuttuisivatkin paksuimmasta villalangasta rohtuneenpunaisiksi.

Torstaina koko Helsinki peittyy karkkisateeseen ja nauruun (elämään) enkä minä aio väistää. Kun sanon minttupurukumin olevan ihan hyvää, tarkoitan pitäväni enemmän sitruunaisista.

(En aio kertoa minkälainen päivä tämä oikeasti oli, mutta ehkä se riittää jos kuiskaan salaisuuden siitä, miten keuhkokuume ei vieläkään tahdo mua, ei huomaa kotiin unohdettuja takkeja kaulahuiveja lapasia tai pakkasensyövyttämiä sormenpäitäni. Mitä mun pitäisi tehdä muuttuakseni näkyväksi?)

twiggy on paljon kauniimpi

2011-02-06T19:48:00.001+02:00

1. Ikkunalaudoilla kasvaa appelsiininkuoria ja rumilla ranteilla jono ranskalaisia viivoja. Enää mulla ei ole mitään muuta kuin punakynämerkintäni ja silmien valmistusvirhe, joka saa ne vuotamaan suolavettä nyt ja aina ja ihan joka paikassa. Ajattelen (en) saankohan lopullisen oikosulun jos käännän kaikki koodit ylösalaisin -

a) silloin letittäisin hiuksista sähköjohtoja, niitä harmaita jotka ohjaavat tuhat volttia solukalvon läpi

jos vain olisi kädet

sellaiset joita saippua ei vielä ole polttanut läpikuultaviksi

kädet joilla tarttua kiinni jostakin muusta

kuin solmuisista hengitysteistä ihon alla

b) Mietin aina välillä kenelle kirjoitan kaikki runoni, ne runot, jotka kertovat tähtipölystä ja valovuosi-ikävästä.

Toisenlaisina päivinä en ole enää varma, kirjoitanko niitä ylipäätään edes kenellekään. (olisi pelottavaa vain nostaa katseensa asfaltin sisältä ja sanoa "hei tiedätkö, sä olet mun runojeni hän" (en mä koskaan uskaltaisi))

2. - mutta sitä ennen jätän etsintäkuuluksen hänestä, joka käveli junaraiteiden yli viimeisenä jalanjäljet syvällä lumessa. Käytän ihan liikaa superlatiiveja. Nojaan valokatkaisimiin

naps

niin ne sanoo, ei mitään muuta

tänään

defenestroi minut

2011-02-02T17:05:00.005+02:00

Se on aika helppoa, sensuroida perhoslaastareilla kaikki kohdat joissa ne suutelee, mutta sanat osaavat paeta siipien lomasta ja mä taidan vieläkin kuulla niistä jokaisen. Maanantaina yskin tuhkaa tyhjille kerrostaloille lehtipitsin mustatessa lapsenkeuhkojen hiussuonet likaisiksi ja pelästyin tajutessani, ettei se edes ole ainoa asia josta olen vaiennut.

Merkintöjä on tänään neljäkymmentäkaksi, salaisiksi jääviä luonnoksia melkein kaksi kertaa enemmän enkä edelleenkään ole ihan varma, miksi kaikki on niin vaikeaa etten osaa sanoa mitään. Vaikeaa lukea mustelmat ja valkoiset arvet, kertoa näistä kohdista minut on helpointa saada särkymään, vaikeaa repiä katse irti peileistä, joissa huljuvat varjot valuvat päälle jos antaa käsien vapista millinkään. Vaikeaa pitää kasvot elävinä.

Väliajalla kaikki on silti ihmeen hyvin, suoritan salaisia ihmiskokeita ja lasken, kuinka monta minuuttia osaan olla kirkumatta. Ennätys on yksi ja puoli.

(Ja psst löysin avaimen entisiin sanoihini ja nauraisin ehkä vähäsen -

31.3.2010

Askel yksi: Letitä hiuksista nuoratikkaat alas maahan.

Askel kaksi: Etsi henkilö, joka saa päänahkasi repeämään palasiksi ja jonka veri muodostaa perhosia asfalttiin.

olisipa se oikeasti ollut niin helppoa kuin saduissa.)

ilman huulia ei voi hymyillä

2011-01-23T12:36:00.002+02:00

Selkäranka nousee ihon alta ja nielu täynnä koiperhosia

siltä näyttää kuollut, hän

ja humahdus

kun aika on hidasta hiekkaa raskaiden askelten hiipiessä katuja pitkin pakoon pois

En tiedä osaanko puhua enää.

ja että tällä hetkellä niin hirveän paha olla etten välitä siitä kuinka paljon pitää satuttaa (minua) tunteakseen jotain muuta kuin valkoista tyhjää silmät kiinnikin tai kuunnella sanoja jotka kertovat ettei heitä ole ettei minua ole ettei mitään ole paitsi amputoitu mieleni keksimässä kauniita harhanäkyjä

hupparintaskuihin salaisia meriä

2011-01-17T19:44:00.000+02:00

Mulla on yhä samanlaiset silmät kuin vuosi sitten, rubiininharmaat ja lohkeilevat. Seurassa ne menevät joskus kiinni huomaamatta hiusten takana ja kun solmii ripset rusetille, ei yksikään pala iiriksistä pääse putoamaan. Peilikuva hymyilee appelsiinihymyä, pelko valuu makeaa ja tahmeaa pitkin leukaluun kulmaa. Otan sakset ja teen itsestäni sokean.

Tai ehkä mä vain kuolin tämän illan aikana ja lakkasin hengittämästä lyijynmustilla keuhkoilla enää henkäystäkään, mutta kerrankin olen aika iloinen ja kengänjäljet jäävät pelkiksi puolikuiksi mun tähtitaivaalleni. En lakastuisi ruusutennareiden mukana lumihankeen tai lainaisi sävyjä merenneitojen luomilta enää milloinkaan, ei mun tarvitse jos vain pidän itseni kuolleena. Toivottavasti Narniassa on paljon sateenkaariaarteita.

valokopioi omasi

heart beat with me

(kerran edes)

silmänlume kauneinta kaikista

2011-01-12T19:19:00.003+02:00

Lumoudutaanko? Siinä maailmassa katse yltää niiden talojen taakse, joiden ohi paperilennokkien siivet eivät koskaan jaksaneet kantaa. Siinä maailmassa talvi kalvaa pelottavat metsät tarpeeksi ohuiksi kuten minun ääriviivani, yhtä helppoa vapisuttaa olemattomaksi kuin se valo kynttilässä - kas näin hss.

Minun omiani ovat vain suljetut sälekaihtimet ja sydämen muotoinen repeymä tapetissa jota suurennan salaa aina kun huomaan valehtelevani, ehkä syke kaikuu ulos ikkunasta huomenna. En uskaltaisi olla enää, ravistaa maahan punattuja hymyjä käsivarsilta ja parsia paperin selkärangan kohdalta kiinni sanoilla hymyillä lupauksilla. Olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa en tee niin enää milloinkaan ihan totta jos toiveeni toteutuu. Järjestyksessä miljoonas kerta kun jotain särkyy näiden rajojen sisäpuolella.

Ei puudutusaine saisi olla näin makeaa.

oksentaisin ektoplasmaa

2011-01-05T13:24:00.004+02:00

Lumessa tummia jälkiä eikä edes hahtuvia siivistä

siihen minä putosin, jalat käsivarret olkapäät tarpeeksi tuhkana kestääkseen sen, miltä oikea maailma näyttää ilman huumaantuneen pehmoisia kuvitelmia hassua hienoa höyheniä. Minun pilvilinnani eivät kestä niitä sanoja joiden olemassaolosta en haluaisi tietää, tai ehkä se olen vain minä, jonka askeleet repivät pumpuliinkin haavoja. Korot varpaiksi Thamesin veden ollessa likaisempaa kuin jalkapohjani milloinkaan.

Mutta sehän oli vain satua!

ranteiden ympärillä tummaa ja spiraalipiikkejä -
kuiskisin pimeän täyteen sinun nimeäsi
se on unohdus joka saa ripset irtoamaan vastineeksi viivähtävästä sokeudesta

eihän ketään enää ole.
ei minua.

rukoilijasirkoista

2010-12-30T16:19:00.001+02:00

Moi

mä olen utua. Keräilen kiiltokuvia kahdeksanvuotiaana ja punaista kuusitoistavuotiaana ja jos keuhkot eivät hylji happea vielä vuonna 2020, piirrän itseni maailmankartalle vaikka ääriviivat ylösalaisin. Joskus mä hymyilen.

Pidän liian suurista mustista villapaidoista punaisista kaulahuiveista ja kaakaosta silloin, kun sen juominen on kiellettyä,

mä vain haluan olla olemassa ajassa, en tilassa

ja ne Dorothyn rubiinikengät, jotka ovat kirjassa hopeaiset.

Ja joskus muulloin päätin

että maapallon kierrettyä vielä kerran ratansa mä aion repiä hiukset irti ja ripustaa mahonkitakut letillä vaatekaapin sisäoveen. Ihan vain jotten unohtaisi.

Enkä tiedä. Ehkä ne ovat universumin kauneimmat kädet, jotka pitävät musta kiinni

pitävät kiinni elämässä

peilaa

2010-12-29T19:00:00.001+02:00

yksi käyttää pikaliimaa kuin huulipunaa

haluaa jäädä ikuisiksi ajoiksi toisen kosketukseen

tukehtua

sun

henkäyksiin

voisi olla minulle liian kaunis tapa lähteä

psst yli 50 teitä, pus ihanat

ulkona sataa karamelliväriä

2010-12-26T15:35:00.001+02:00

asuvatko ne oikeasti viemäreissä mun jalkojeni alla?

Sellaisina päivinä en yskinyt kertaakaan, vaikka pimeässä karttapallo onkin kovin musta, pienoisplaneettojen varjoissa sulaa obsidiaania ja minun hiukseni täynnä niihin letitettyjä huopakyniä ja siveltimiä ja murmelin isoveljen tupakoita rypistyviksi vasten tyynyliinan ruusuja. Sormenpäiden reiät levittävät punaisia pisteitä kaikkialle mihin kosken, älkää tulko lähemmäksi tai saatte tartunnan. se on pyyntö

Simsalabim löysin lauantaina aarteen keskeltä lumikinosta, sellaisen kirjan josta puuttuu yli puolet sivuista ja kannetkin. Se kertoo laivastoista, pojasta nimeltä Anthony sekä äidistä, joka kuoli ennen aikaansa. Voi kuinka haluaisin tietää kuka sen on kirjoittanut tai mikä nimi tarinalle on annettu.

Kerran mulla oli tapana pitää luokkasormusta väärän käden nimettömässä ihan vain tietääkseni miltä se tuntuu. Kun ravistaa vähäsen, hopeat kilisee lattialle lankkujen rakoihin oksanreikiin ja mä tunnen oloni melkein rikolliseksi.

"Kerro mulle iltasatu."
Ja se kertoi
bang sanoi sydän ja jätti minut putoamaan yksin luodinreikämereen

sellaisina päivinä itkettää aina vähän enemmän.

löydetään akvaariosta 14:01

2010-12-22T01:35:00.001+02:00

Tänä yönä varjot vetäytyivät mustina siluetteina pois luotani
minua i t k e t t ä ä kaikissa aikamuodoissa liikaa
kaikuna sormissa varpaissa nilkoissa rintakehässä
silmäluomien sisäpinnat tatuoituina täyteen rumia reittejä

minä tahdon nukkua jokaisen prinsessa ruususen pois itsestäni
ja jäädä sinne katsomaan, miten ruumis hiipuu
puh pah pelistä pois

syttyy/sammuu

2010-12-17T20:55:00.004+02:00

-- kun kerrotaan valoista -- kerrotaan sanoista joita on tänään ollut kolmekymmentä kahdeksan ja neljäsosa sinua

Niissä sanoissa valopinot huojuvat parittomina päälleni, ne sytyttävät lyijylyhdyt kasvoihin ja ompelevat niskan läpi hehkulankaa kuin paksua kuparia. Se huimaa. Pimeässä kipinät eivät erotu, ei huomata virtapiirin palavan ihon alla ihossa sen sisällä, annetaan sen olla ja polttaa jalkapohjat tummiksi kuunsirpeiksi. Jos niskahiusten läpi näkisi muutakin kuin luomia, solmujen määrä olisi yksi kaksi kolme neljä kulkemassa selkärangassa johtovyyhtinä. Minä tahtoisin paeta yksin Haumeaan ja repiä helminauhasta kiertoradan itselleni, helmiäinen on kauneinta pimeässäkin.
Silloin en tiennyt, miltä oikosulku tuntuu.

(Miltä katulamppujen sytyttäjä mahtoi näyttää aaveaikana? Hän vain oli sellainen, imperfekti ja Peter Pan, joka puhui mansikoita ja kuningatarhilloa korvakäytävät hukuksiin.)

piirtäisitkö aaveita mun selkäni täyteen?

2010-12-11T18:03:00.002+02:00

Sirkussilmäisinä ne tanssivat keskellä savua enkä koskaan ollut nähnyt mitään niin pelottavaa.

apua

varauloskäynti tästä kaikesta kulkee vihreinä portaina meren alla

sen läpi

jäähän

ja siihen

jäädään mereen jäätymään

Viimetalven varjot ovat minuun takertuneet, se poika joka kertoi aina iltasatuja ja omistikin kaksi prinsessaa ja se, ettei kaduilla saa juosta ilman takkia kun pakkasta on yli kymmenen astetta ja siniset sormet. Varisten mustat siivet tavoittavat ja raapivat kurkusta verta luupölyä, karheita säikeitä sanojeni päälle. Saatan olla mykkä.

ti tip tip hiuksista tippuva vesi jääksi osuessaan olkapäihin

veri sahalaidoiksi jalkapohjiin

ne hymyilevät

niin minä voisin olla se tyttö, joka itse lakkasi hymyilemästä tajuttuaan kuinka rumalta oikein näyttikään.

lauluja duurissa

2010-12-05T15:12:00.000+02:00

Minulla on unelma huomiselle. Silloin haluan maalata hämäriä kuvia vielä hämärempiin satukirjoihin, vähän kuin John Bauer tai Edgar Degas ja herättää aineelliseksi ne olennot, jotka joku toinen on piirtänyt sanoiksi paperille ja ajatuksiin. Lauluja aavikoista ja taivaalla lentelevistä hisseistä. Ihan kumma päivä.

(Äiti sanoi eilen että näytän nykyään ihan narkkarilta. Tiedän että se etsii, etsii valkoista pölyä vaatteista ja neulanjälkiä käsivarsista, lukee tummat silmänaluset ja jyrsityt sormet ja lukitsee korkeaan torniin kunnes ikuisuuden päästä kasvan aikuiseksi. Avain on suolaa ja murenee suussa. )

Mutta tänään aion hymyillä niin että huulet repeävät ja tanssia kotiin vasta keskiyöllä, hiuksissa hidasta tomua ja vieraita hymyjä. Jos en pelkäisi kaloja, nukkuisin ehkä alhaalla lasikannen alla

mutta helsingin joulukuu on kylmä ja luminen

eikä minua väsytä.

rumat graffitikasvot

2010-11-28T15:15:00.001+02:00

Mä katson lavuaareihin ja niiden silmiin

ajautuvia sinisenä jäänä viemäriin ja sekin että hän tuoksui hammastahnalta

ei saanut minua itkemään

rottinkiruumiita

2010-11-26T14:29:00.000+02:00

Asfaltin halkeamista pitäisi näkyä juovia toisista maailmoista, mutta vesilätäköt ovat varastaneet oikeat tähdet taivaalta ja pilvien taakse puhkeaa reikiä joka askeleella. Minulla on kengänpohjissa kymmenen kuunpimennystä ja talvi tuli, se sai tummat hiukset kuiskimaan valkoisia katuja vasten ja minä ymmärrän sanat vasta kun sormet katkeavat oksiksi lumihankeen.

Se väsyttää

vaikka tiedän ettei ole järkevää murtua palasiksi tässä vaiheessa matkaa (mutta eikö järkevyyskin ole vain teeskentelyä?)

Yön hetkinä keksin suunnitelman nimeltä hengitys, aion juoda niin paljon vettä, että joka ainoa neulanpistojalkainen perhonen minussa hukkuu siivet poisliuenneina ja niin minusta tulisi vapaa

se on toivomus joulukuulle
ja pienille jalanjäljille ikkunalaudalla

siirry tähtiin

2010-11-17T22:10:00.001+02:00

Katulamppukatseiset vajosivat kvartsikiteiksi ennen tuulia, mutta heidän sanansa soivat silti;

jos katsoo syväsilmin sateisena yönä sammutetun television mustaan, tulee näkemään painajaisia lopun elämäänsä kun tummakuvista muodostuu häkki kauniille unille. Haluatko sinä sitä?

Tänään kiitän hopeaisista käsivarsilla, zirkonisormista hiuksissa, ruotsinkielisistä fantasiaromaaneista kirjaston poistohyllyssä ja siitä, etten laske enää päiviä vaan vähän rumempia numeroita, jotka eivät saa kasvaa eivätkä saa olla, eivät saa purra toistakin kättä rumaksi, eivät saa. Eivät saa hengittää minun kauttani, eivät enää ikinä.

(Älkääkä uskoko punatakkisia tyttöjä lyhtypylväiden etsintäkuulutuksissa. He valehtelevat.)

(minä)

2010-11-11T22:13:00.001+02:00

Olen itkenyt, repinyt kynnet täyteen palkeenkieliä ja polttanut tämän viikon aikana niin paljon kynttilöitä, että kohta steariini valuu pitkin ranteita ja polttaa suonet puhki. Hehkua aavekipua käsivarsilla, haluaisin olla majakanvartija ja kaikesta valosta sekapäinen, liian sokaistunut nähdäkseni tähtitaivaan silmistäsi enää milloinkaan

The need for happy endings is a relatively modern one

a superficial scratch reveals a shady, shabby lie,

for a fate far worse than death is to become a living girl

The only wings you can hope for

are an angel's when you die...

ja he kuiskaavat

sinun salaisuuksiasi ei tahdo yksikään

harmaiksi mustat rajat

2010-11-04T20:52:00.004+02:00

Suonissa hileilee, säkeniä pelosta kuristuksesta ja hassusta ilosta maailman näteimmän tytön hymyiltyä kameravalon takaa ja piirrettyä päiväkirjan sivulle sydämen. Minun sormeni tuoksuvat permanenttitussilta.

Mutta kun
uudet sairaanvioletit puolikuut ripsien alla, oli ikävä teitä ja kummituseläimiä,

antakaa suukko

Ruumis rautalankaa ja kylkiluukaltereiden takaa paksuja juuria ----- en huomaisi paljaita jalkojani vaikka joku piilottaisi kantapäiden sisälle terävähampaisia kiviä

On kai laitonta voida pahoin.

täällä ranteista kasvaa kultaisia kahleita

2010-10-26T20:24:00.002+03:00

Heidän hymynsä ovat kuin kangastuksia ja hiljaisuuden jälkeen olen maailman yksinäisin. Rumimpina öinä säilöisin lumihiutaleita kuin kukkia, kirjojen sivuilta sulaviksi sinun sormiisi ja mustia kirjaimia likoamassa kynsinauhoille. Talvensyömiä salaisuuksia ei tahdo kukaan.

Mutta jos nyt olisi marraskuun ensimmäinen päivä, kirjoittaisin Filmi-nimisestä tytöstä (erotetusta siamilaisesta kaksosesta, jonka toinen puolisko vietiin pois jonnekin ja joka vaihtaa kerran viikossa silmiensä väriä), pojasta joka näyttää pesukoneeseen joutuneelta varikselta ja jostakusta kolmannesta, joka tykkää sytytellä kerrostaloja tulipatsaiksi ihan vain huvikseen.

Taidan olla tämän viikon ihan yksin kotona, vain kaiku jää kuiskimaan nimeäni viimeisen ovenkolahduksen jälkeen. Ehkä nukahdan olohuoneen matolle ja syön mandariineja kunnes muutun oranssiksi ja kuolen.

(Tänään revin vanhat piirustukset ja latvialaiset junaliput alas seiniltä ja kävelin varpaisillani karttojen yli.)

harsohuumetta

2010-10-22T17:39:00.000+03:00

♥ Olkapäillä jähmettynyttä steariinia ja veren liike ruminta sinistä kyynärtaipeissa kun kaukana hänestä on kylmä. Jos jonain päivä ripustaisin hiuksiin punaisia kukkia mustien sijaan, juuret eivät ehkä enää osaisi kasvaa piikeiksi ihon alle.

♥ Merenneidot haluavat jalkansa, minä haluan käyttää paksuja palmikkokuvioisia sukkahousuja ja kellarintuoksuisia maatuskahuiveja, jutella sarvivalaille ja olla koskettamatta katukivien rakoja, hypätä kaiken yli. Haluan eksyä metsiin.

♥ Eivätkä kaikista kauneimmat kasvot koskaan piirry paperille tarpeeksi kevyesti, ei vaikka minä yritän enkä uskalla rytistää yhtäkään.

niihin päiviin kuolee

2010-10-12T18:59:00.001+03:00

en minä tahtoisi kuihtua yhtä nopeasti kuin vaahterapuut
en kysyä mitä pystyynkuolleille kaisloille tapahtuu pakkaskiteiden jälkeen
ne hapertuu tomuksi pölyksi askelten alle

en olla sellainen enkä tiedä
jäisikö ranteistani jäljelle pelkkää koinkalpeaa?

ehkä silloin saattaisin sanoa jotain

antakaa käsi ennen kuin vilu harsii sormenpäät pois

mutta talvi

se on kovin kaunis

ja valkoinen

en tiedä olenko ihan kunnossa

2010-10-08T19:27:00.000+03:00

Tietokoneeni meni rikki - minäkin taisin mennä tajuttuani miten paljon menetin siinä samalla

miljoona sivua tekstiä
kauniit kuvat
Saidan ja Mikaelin ja Iiriksen

jotka kai sitten kuristuivat kuoliaiksi jossain vääntyneessä pimeydessä. Ei ole yhtään reilua tällainen, uuteen koneeseen ei ole liimattu tähtitarroja ja se on ilkeä ja murisee. Sen vastapainoksi - poskeni tuhkaksi - narsk - ovi menee kiinni - elokuu loppui jo - ikävä.

Au.

tanssisi multaan runoja sinusta

2010-10-05T19:38:00.003+03:00

sen huomaisi kynsistä, silloin ne kasvavat alta tummaa mustaa eivätkä vaaleita puolikuita

Ne tikkaa avaruuteen asti ulottuvat halkeamat minusta, vetää kynsiä pitkin verenkiertoa ja tekee solmuja sinisiin kohtiin, mun sormet eivät lämpene milloinkaan. Katon halkeamista varisee päälle tähtipölyä enkä minä saa olla tyttö joka mahtuu kulkemaan neulansilmän läpi, en se joka jää raiteille makaamaan. Älä nukahda keskelle nokkosia tai vajoa sumeisiin uniin, niin he sanoivat. Et saa.

Mutta sillä ei ole väliä, kun tämä talo on leikisti minun ja lattialankkujen alla kulkee miljoona salakäytävää. Violetit ovet johtavat merenpohjaan ja tämä huomiseen, jolloin minä herään ja kirjoitan ruutuisalle paperille Ich habe ein Problem. Jos vain en eksy ennen sitä.

jos kosket untasi se hajoaa

2010-09-29T20:59:00.001+03:00

Eräänä iltana olin kaksitoista henkilöä ja aurinko kiipesi sisään ikkunasta syödäkseen minut.

ydinräjähdys miinus minuus minussa

Lämmöstä käpertyneenä ne nukkuvat, vihreät tekstiilisilmät verhoissa ja amputoitu kipu asfaltin alla turvassa, riks raks sanoivat maitohampaat vihaisten kynsien alla ja minustakin saattaa jäädä jäljelle vain helmiäispölyä maton raitoihin. Radioaktiiviset bambit kirkuvat paperin ruuduilta kuollessaan, niiden sydämet pakahtuu rautalankakehikon silmukoihin ja minä
minä päätin rakentaa elämäni keskelle tuulta, missä tylsiä päiviä ei olla vielä keksittykään.

Joskus myöhäisempinä aikoina sammaleenväriset sukkahousut menivät rikki varpaista ja minua itketti kun pikkukivet kirjoittivat jalkapohjiin säröillään

oletpa sinä painava

Sovitaan että se on omalla tavallaan aika surullinen tarina.

sadepisarantakuttamaa

2010-09-21T18:51:00.003+03:00

Mutta nyt sormet ovat kirsikoista veriset ja minä silti iloisempi kuin vähään aikaan, hymy hymy ketunväriset hiukset ja joku veti mut sinisten silmien kohdistinloisteesta turvaan. Onkohan vielä huomennakin olemassa sellaisia sateenvarjoja, joiden alla mahtuu kävelemään jonkun kanssa ilman että sade puree nilkkoja?

Ps, joskus aivastin hat-siuh, nykyään tsiuh. Tsiuh kun taidan olla vähän liian sairas ja hereillä hengittääkseni kuten kaksi viikkoa sitten.

2010-09-16T17:07:00.008+03:00

Hei
antakaa mulle vielä viimeinen toive ja väritetyt ranteet
joku varastaa hohteen silmistä jos niillä katsoo

niin
antakaa mulle vielä viimeinen toive ja suljetut silmät
ne silmät

mä tahdon sulkea ne

ja mä suljen ne

2010-09-13T17:26:00.001+03:00

Sain jotain kivaa ihanaiselta emmalta, kiitos. ♥ Tähän kohtaan kuuluisi hymy. Nyt minun pitäisi kertoa seitsemän asiaa itsestäni, mutta taidan olla aika huono sellaisessa. Älkää välittäkö.

Mutta kuitenkin:

1. Rakastan unia ja unennäkemistä. Jos saisin päättää, nukkuisin kaikki päivät hiljaisiksi ja olisin täydellisen turvassa peiton raitojen takana. Voisin herätä myöhään iltaisin ja vasta silloin kun kaikki olisi nättiä.

2. Olen liian hyvä valehtelemaan. Joskus olin niin ylpeä siitä ettei kukaan oikeastaan tiennyt musta mitään todellista, mutta nykyään pelkään vain että niin käy uudelleen. Inhoan valheita.
.

3. Kutian tosi herkästi kaulasta, varsinkin luomien kohdalta jostain oudosta syystä. Haluaisin niskaan tatuoinnin ja jos joskus oikeasti otan sellaisen, kiljun varmasti koko tatuointiajan. Pelkkä ajatus hävettää. Ainakin vähäsen.

4. Pidän itseäni hiljaisena olentona, mutta puhun silti ystävieni Krokon ja Murmelin seurassa pyörryttävän paljon ja nopeasti, kuin yrittäisin sanoa kaikki säästetyt sanat kerralla. En tiedä kumpi on oikeasti olemassa, se joka ei sano sanaakaan vai se joka nauraa ja puhaltaa kissojen turkkeihin juovia.

5. Vuonna 2008 tammikuussa oli päivä, jolloin pidin jalkoja valojen yläpuolella valmiina päästämään irti. Alan vähitellen olla iloinen siitä että muutinkin mieleni.

6. Olin neljännellä luokalla ihastunut Saksikäsi Edwardiin.

7. Tykkään piilotella lappuja ja pieniä kivoja viestejä kaikkialle, vaikka usein käykin niin ettei kukaan löydä niitä. Huomenna jätän tällaisen linja-autoon tai ratikkaan.

Ja tämä on heille:

Joanna (se suuttuisi muuten)

ei saa osua lattiaan

2010-09-11T21:57:00.005+03:00

Lätäköt teiden varsilla ovat mustia silmiä, astun tahallani jokaiseen ja puhkaisen ohuen verkkokalvon painavilla kengillä

jalanjälkeni ovat punaiset.

Tässä maailmassa käyn keijun kanssa elokuvissa, tuijotan vinhasti pyörivää hyrrää ja unohdan ikävän kotiin.

Minä pidän

epätodellisesta tunteesta unikuvien jälkeen
aitioparvekkeesta josta näkee koko salin yli
lattialle putoavista irtokarkeista hohtamassa värejä pimeään
hopeankauniista saksista
ja pistekirjaimista

--- .. -.- . .- ... - ..

antakaa mulle maailman paras syy elää ja viekää se sitten pois, en ehkä enää koskaan naura kirjoille joiden kansissa luvataan onnettomuuksia.

.. -.- .-.- ...- .-.-

2010-09-09T20:16:00.000+03:00

Joskus kun laittaa silmät tiukasti kiinni, on kaikki pelkkää kauneinta mustaa ja sellaiseen mustaan mä tahtoisin nyt hukkua. Ripsiä myöten pimeässä ja varjoja askeleissa, metsiä joissa puuteripuut elävät ihan hiljaa. Joskus muulloin pidin eniten jouluvaloista, en punaviolettipinkkisinipäänsärystä vaan niistä lempeistä, joissa oli tähtiä ja mustia aukkoja johtojen lomassa.

Silloin oli talvi.

Ehkä mä sen jälkeen uskaltaisin kertoa, miten joku ompelee paljetteja pupillien paikalle joka ikinen yö, miten pelosta kasvaa tummia sateenkaaria seinille, kertoisin senkin että jossain on olemassa joku joka ehkä sahaisi luistani palasia, sahaisi palasia ja pölyä ja tukehdun sellaiseen aina.

mua paleltaa

haavaheinää

2010-08-30T23:02:00.002+03:00

Hss ja hyss, jos repii silmäluomensa rikki, ei voi nukkua enää koskaan. Niin voisin tehdä, tai sitten nukahtaa sadaksi vuodeksi ja upota lakanan läpi sellaiseen maailmaan, jossa on olemassa vain yläkertoja ja autoteitä, joiden keskellä saa kävellä ilman kenkiä. Ja tyhjiä käytäviä, joita liukua päästä päähän sukkasillaan.

En ehkä osaa nukkua enää yksin

tai sitten en vain halua
tai edes yritä

mutta sekin on aika hankalaa

Korvalehteni palavat tomuksi aina päivisin

öisin kuuntelen seinien läpi musiikkia jota ei ole

mietin

kuka naapureista osaisi laulaa korkeat nuotit särkymättä?

minä saatan mennä rikki pelkästä puheesta

joten hyss

joohan?

(Ranteeseeni piirretty punainen sydän haalistuu enkä uskalla nähdä sitä päivää kun se on kadonnut minulta ihan kokonaan. Se on ehkä jo huomenna.)

liikennevaloissa näytän aina sairaalta

2010-08-16T21:18:00.000+03:00

Tämä päivä on uusi koulu, räikeiden hiusten valtameri, keijutyttö (puuteripölynkapeat askeleet joita seurata väentungoksessa, ei se haittaa, sanoi hän), käytävällä lujaa nauranut pelottava hc-emo, kahvila nimeltä Taikalamppu, ryhmänohjaaja joka kutsui meitä arvon ladyiksi, kaulaan painettu riekalehaava, vihreät ruumiit ruokalan seinillä ja ilmaiskalenteri, jonka kanteen liimaan kuolinilmoituksia, vieraat nimet kynsilakalla sinisiksi tahrattuina.

Se saatoin olla minä.

Ja kaikki on niin väsyttävän hienoa ja epäselvää, että punahehkuiset kynnet näyttää rubiinisilmiltä ja mä palan täyteen reikiä. Vaikka sanoinkin ettei mua pelota enää.

ovat pelottavia

2010-08-14T17:57:00.001+03:00

Se jatkaa verisuonten jälkiä kuulakärkikynällä, piirtää uudet reitit ylöspäin ja rypistää siniset nauhat sormiinsa

a p u a
mistä kohtaa ne aikoo amputoida?

jalat - jäädä tähän, jäädä kesään, älä katoa
silmät - silmäni, mun rumat silmäni siniharmaakeltatäplä on jo sokea salaisuuksille
kädet - älkää antako otetta, jooko?

Minä.

Ja vielä se, että maanantai pelottaa mua ihan hirveästi.

sillä on silmätkin kuin paperihaavat

2010-08-11T18:10:00.005+03:00

Ja joku oli kirjoittanut maahan vaalealla liidulla

I
♥
Pariisin Kevät

sydän ei murskaantunut vaikka sen päältä käveli

en minä vaan joku rohkea joka ei pelännyt kulkutauteja

ne avaavat asfalttiinkin halkeamia

Sitten musta tuntuu että aina kun poistuu elokuvateattereista

on olemassa sade, sade ja johtovyyhdit mun jaloissa

nämä kadut lainehtivat vedenväristä liitupölyä

ehkä huomennakin

enkä mä huomaa sitäkään

antihistamiinimatkustaja

2010-08-03T22:23:00.004+03:00

Tänään olen lukenut kirjaa jossa on vihreää ja punaista tekstiä, huomannut että kaikki sukkahousuni ovat varpaiden kohdalta reikäisiä ja juonut kirsikanmakuista ruusunmarjateetä, jota maistoin viimeksi ollessani seitsemän. Taivaalla on näkymättömiä lintuja, Lau Naun Rubiinilasilaulut kaikuvat levysoittimesta ja saatan hymyillä huomennakin

ne linnut tosin lentävät aina ohitseni.

silmäpakoisuuksia

2010-07-22T16:36:00.006+03:00

Maanantaina Tyttö puhalsi savua kasvoilleni ja nauroi yskiessäni hänen lempilaulujensa päälle rumaa ja pölyä henkitorvesta. Tytön silmissä on ruohonvärisiä täpliä.

Hän: Sun nimi rimmaa mustelmien partitiivin kanssa!

Minä:

liimasin kimalletähtiä valokatkaisijaan ja sammuvan päivän sijaan sytytän yön. Silloin pimeä ei ole mitään. Mustelmatkaan eivät ole/varjot muuttuvat siamilaisiksi kaksosiksi/pupillien paperihaavat eivät ehdi parantua

Salaisuus: Ruohonvihreä kuolee syksyisin enkä minä aio olla osana operaatiota.

happohyökkäys

2010-07-17T02:12:00.001+03:00

Kello 22:00 hameenhelma levisi mustelätäköksi kaakelille mutta ajatukseni eivät, ne tulevat aina pysymään mukanani.

miksi jokainen päivä minuutti sekunti viivähdys joka elää
syö jalkani katkoviivaisiksi ja rumiksi
punaista hämähäkinverkkoa
joka nousee

Rintalastani alla asuu torakka, jonka jaloissa on kihelmöiviä pistoja ja puudutusainetta. Se vaikuttaa silloin kun ihmisten katseet polttavat silmäripseni kiharaksi ja olen punahehkuisten luomieni takana avuttomampi kuin koskaan.

kynsiä joilla kaivaa kylkiluita ihosta
paljon ja ihoni
jossa olla, ihoa jossa elää, johon kadota, johon tukehtua
ihoa johon kuolla

Ja torakoiden hiilenmustat jalat repivät kudosta ja minä toivon
olisinpa olemassa edes jonkun maailmassa

jalankatkotaikasunnuntai

2010-07-11T18:58:00.006+03:00

Tästä ei tule mitään hienoa merkintää, mutta sain kameran ja maailman kauneimman hameen ja tahtoisin tanssia tuo päällä pitkin katuja jonkun kanssa. Saatan toteuttaa aikeeni tiistaina, varokaa.
♥
Olen oikeastaan aika iloinen. Jännää.

kaleidoskooppi on hajottaja

2010-07-09T13:44:00.005+03:00

Rytistyn aaltosuluista ja sisälläni repivistä koodeista, laukauksenharmaasta & verenpunaisesta

= katkenneenluunvalkoinen on vain kauniinpien tyttöjen ranteita varten

Olen ruma enkä osaa tanssia valssia tai tangoa (isä sanoi "olisit hyvä aleksina, ota rahaa ja osta farkut"
[isä hyvä enhän minä osaa edes miehen tanssiaskelia])

ohimoni luodinreikä on oikeasti pelkkä hyttysenpurema

anteeksi mutta taidan elää yhä, kuuletteko?

samaan aikaan kun katson mittanauhaa joka näyttää kuusi senttiä vähemmän kuin kuukausi sitten, pelottavaa, olen aina ennen osannut vain suurentua, yhtälöiden laskeminen lomalla on petosta, minäkin saatan olla

kipeä
au au au
kuoriminen se sattuu
sunnuntaina pääsen kotiin ja nukahdan karttapallonhehkuun
olemme molemmat ihan ok silloin
ehkä

Siivekkäitä olentoja, jotka mahtuvat taskuun

2010-07-02T00:14:00.006+03:00

Heräsin puoli neljältä ennen kaikkia valoja. Hiippailin ympäri taloa, ryöväsin talouskassan, puin punanauhaiset möhkälekengät yöpaidan seuraksi, liitelin ulos aamuyöhön matkalaukkuni kanssa, hiivin ja tanssin pitkin vaaleanmustia katuja. Jätin postilaatikkoon (vihreään) viestin, kirjoitin isän nimen pienellä alkukirjaimella ja vihasin samanlaisia poskipäitämme, otsia ja neniä ja sormenpäitä, vaikka omani eivät olekaan kitaransoitosta kovettuneet vaan tällaiset. Tummanvioletti avoauto haki mut kioskin edestä ja istuin etupenkillä Hukan kanssa jolla oli siniset hiukset ja aurinkolasit ja valkoisessa ihossa suklaapisamia. Sitten me lähdettiin eikä jääty enää sekunniksikaan minnekään.

Ja jotain. Tahtoisin olla tarpeeksi rohkea ja punatukkainen toteuttamaan kaiken tuon. En uskalla karata, en uskalla kirjoittaa mitään viimeisiä viestejä enkä varsinkaan uskalla puhua sinitukkaisille henkilöille. Sudet syövät lapsia. Tai ehkä on olemassa sellaisia kilttejäkin. Tahdon tavata yhden niistä.

Hyviä asioita:

Yksi ystäväni soitti ja tykkään hänen äänestään. Ja hänestä.
Saatan päästä kotiin viikon ja puolittuneen ikuisuuden kuluttua.
Kynteni ovat lakasta vihreät.
Minä kirjoitan! (Remus ja Sirius joita yleensä vihaan yhdessä mutta minulla on IDEA ja liikennevalojen värinen kynä. Ja vaaleanliila vihko jonka kannessa on nappeja.)

Surullisempaa ovat:

Sääskityttö huoneen seinällä, jonka joku kohta liiskaa. Voivatko hyönteiset rakastua? (Minä voin.)
Koti-ikävä. Haluan kotiin.
Peili näyttää epäreiluja kuvia.
En osaa lohduttaa ketään. Sattuu melkein eniten.
Sääski nro 2, joka pölähti sisään ikkunasta ihan äsken. Ne ovat vierekkäin ja näyttävät keskustelevan.

Olen valehdellut, laulanut Pariisin Kevään kaikki laulut läpi ja käynyt ensimmäistä kertaa uimassa tänä vuonna. Vesi oli läpinäkyvää mustaa ja lumpeiden lehdet ohutta kalvoa pinnassa, takertuivat varpaisiin kun sukelsi ja kosketti pimeää joka vaani syvällä (hampaat ja vedenneidot sulassa sovussa siellä alhaalla). Pohjassa ajelehti kalvenneita ruumiita, mutta en katsonut niitä ja taivaalla leijaili pumpulia ja hiukset näyttivät mahonginruskeilta höyheniltä. Uimapuvussani on kaksi rusettia.

+

Tahdon rakastaa ihan kaikkia. Sittenkin.

Jos tämä olisi elokuva, taustalla soisi Portishead

2010-06-27T19:41:00.001+03:00

Peruuntuneiden eväsretkien päivä. Kutsuin Dorian Grayn, saksikätisen Edwardin ja neiti Alaskan kylään, mutta yksikään heistä ei päässyt paikalle. Retkihuovan kolme kulmaa pysyivät tyhjinä ja katsoin miten hyttyset kastoivat siipensä raparperimehuun. Ne hukkuivat hiilihappoon ja minä:

tahdoin tulla yhtä pieneksi, upota silmäterässä kimaltavaan veteen, kuristua hennonhienoon ja yksinäiseen hiukseesi, pudota violettikynnen rakoihin ja liiskaantua pikkukivien alle. Veri saa muodostaa asfalttiin punaista pitsiä, kotini on keskellä hemoglobiinikehiä.
♥

Sen jälkeen keräsin käteni ja jalkani ja ajatukseni ruohosta ja menin sisälle. :) on epäystävällisin hymiö ikinä. Vihaan sinua.

Neliapiloita 0

2010-06-21T23:01:00.003+03:00

I'd like to be someone
you could finally learn to
breathe

laulaa Victoria Legrand ja itse toivon samaa joka hetki. Minusta on tullut vähän kuin entisten valokuvien kaltainen, pelkkää auringon valottamaa ihoa ja valkoisen keskeltä tuijottavia ohuita silmiä. Kesä ei ole vieläkään tainnut saada otetta minusta eikä ehkä saakaan (pelkään), jos jatkan ovien sulkemista ja nukun keskipäivään. Sininauhaiset kädet eivät ole koskaan olleet minun omani.

tahdon juosta hiekkatien yli jonka takaa alkaa vapaus
tahdon laskea sateenkaaret pihatien mustista lätäköistä
tahdon kotiin
ja ehkä uudet kengätkin
vihreinä ruohonkorsista

Mietin välillä miksi teen näin, miksi piiloudun enkä koskaan jatka matkaa, miksi olen näin täynnä jumiutumia. Silmät ovat yhä kuin negatiivit, kultaa ja sinistä ja yskänlääkkeen väristä mustaa. Negatiivista elinvoimaa. On silti kovin kaunista. Tahtoisin nähdä tuhansia tähtiä ennen kuin nukahdan uudestaan.

Aloitan tänään

2010-06-18T21:24:00.006+03:00

uuden tällaisen blogin, jonka takaa minua ei löydetä. Eikoskaankoskaan.

(seuloja ja neuloja
saatan tahtoa jäädä kotiin turvaan nuppineuloiltasi)